Edessa muutto ulkomaille – muuttofirman valitseminen

Ulkomaille suuntautuva muutto tuo eteesi monia päätöksen hetkiä. Yksi niistä on kysymys siitä, mitä voit ottaa mukaan ja millä tavalla varmistat muuttokuormasi pääsevän turvallisesti perille. Kansainvälistä muuttoa suunniteltaessa on turvallisinta kääntyä asiaan erikoistuneiden muuttofirmojen puoleen. Monikansallisilla työnantajilla on usein sopimus tietyn palveluntarjoajan kanssa. Mikäli osapuolilla on pitkä historia yhdessä, ovat toimintatavat tulleet tutuiksi molemmille. Jos kuitenkin joudut etsimään itse muuttofirmasi, kannattaa sen oikean löytymiseen uhrata aikaa. Ota yhteyttä kansainvälisiin muuttoihin erikoistuneeseen firmoihin hyvissä ajoin ja vertaile tarjouksia.

Hinta on yleensä ensimmäinen tulevan ekspatriaatin mielessä pyörivä kysymys. Ulkomaille muuttaminen on kallista mutta on hyvä ymmärtää, miten hinta määräytyy ja mitä siihen sisältyy. Kansainvälinen muuton kustannukset ovat korkeat, koska prosessin koordinoiminen on monimutkaista ja siinä on mukana monta osapuolta. Voit säästää ulkomaankomennuksen aikana monessa asiassa mutta tämä ei ole yksi niistä. Muuttofirma vastaa paitsi kuorman koon arvioinnista, reitin koordinoimisesta, myös muun muassa tulliin liittyvien paperiasioiden hoitamisesta. Heidän tulee selvittää sinulle muuttokuormaasi koskevat muodollisuudet sekä lähtö- että tulomaassa. Pidä huolta, että toimitat kaikki vaaditut dokumentit ja todistukset muuttoasi koordinoivalle henkilölle ajallaan. Laskun suuruus ei siis muuttofirmaa valitessa ei ole ainoa määräävä tekijä. Firman maine, maailmanlaajuisen kontaktiverkoston laajuus ja tiheys sekä kokemus ovat asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Kansainvälisiä muuttoja hoitavia palveluntarjoajia on maailmanlaajuisesti lukusia. Kuitenkin vain osa niistä kuuluu alan liittoihin. Kattojärjestöt ja liitot pitävät huolen jäseniensä palvelun laadusta, verkostoitumisesta ja kehittämisestä. On tärkeätä varmistaa, että valitsemallasi palveluntarjoajalla on toimivat yhteydet etenkin maahan, jonne olet muuttamassa. Hyvät kansainväliset muuttofirmat pitävät huolen siitä, että sekä lähtö- että tulomaassa omaisuudestasi huolehtivat muuttajat pitäytyvät samoissa toimintatavoissa ja kommunikaatio heidän välillään toimii sujuvasti. Alunperin eurooppalainen FIDI on kasvanut maailman laajimmaksi itsenäisten kansainväliseen toimintaan keskittyneiden muuttofirmojen liitoksi. Toinen luotettava kattojärjestö on OMNI. Oikean firman valitseminen takaa, jos ei täysin huolettoman, niin huomattavasti tehokkaaman, nopeamman ja turvallisen muuton.

Kun olet loytänyt oikean muuttofirman, sen edustaja tulee tekemään kartoituksen kotiisi. Kartoituskäynti tarjoaa oivan tilaisuuden saada tietoa ja esittää kysymyksiä, jota ei kannata jättää käyttämättä. Muuttofirman edustajan tulisi kertoa muuton kulusta ja esimerkiksi tavaroiden pakkaamisesta ja siinä käytettävistä materiaaleista. Sinulle pitäisi muodostua selkeä kuva koko prosessista. Edustajat tietävät, mitä ei kannata lähteä viemään muuttomaahan ja mikä saattaa aiheuttaa ongelmia tullissa. Tiedustele, mitä mahtuu tiettyyn kuutiometrimäärään ja budjettiisi. Kansainvälisessä muutossa riskit ovat suurempia kuin kotimaisessa muutossa. Edustaja voi esimerkiksi kertoa, miten toimitaan jos et ole löytänyt asuntoa muuttokuormasi saapuessa kohdemaahan. Jos jokin menee pieleen, on hyvä tietää, mikä on sinun osuutesi vastuusta. Koska prosessissa on mukana monta osapuolta, mutkaton ja selkeä kommunikointi kuuluu asiaan. Varmista heti aluksi, ketkä ovat yhteyshenkilöitäsi sekä lähtö-  että tulomaassa. Varaa kunnolla aikaa kartoituskäynnille ja keskustelulle.

Tiedustele, kuinka kauan muuttokuormasi on matkalla. Esimerkiksi länsieuroopasta Yhdysvaltojen itärannikolle matkan pitaisi joutua noin kymmenessä päivässä. Muita hyviä kysymyksiä ovat, onko muuttoreitti suora, vai puretaanko ja lastataanko konttisi rahtialuksesta useissa satamissa? Suora pisteesta A pisteeseen B etenevä reitti on nopeampi ja useimmiten kalliimpi kuin hitaampi reitti. Vaikka edullisempi vaihtoehto vaikuttaisi houkuttelevammalta, voi se pidemmän päälle tulla huomattavasti kallimmaksi. Huonekalujesi odottaminen käy joko sinun tai työnantajasi kukkarolle arvaamattomalla tavalla. Esimerkiksi hotellissa odotettua pidempään asuminen nostaa muuton lopulliset kustannuksia. Muutto toiselle mantereelle tarkoittaa kuoppaista kyytiä, vaikka prosessista huolehtisikin luotettava palveluntarjoaja. Siksi kuorman ylimääräinen liikuttelu kannattaa minimoida, jos mahdollista. Mieti esimerkiksi, mitä kontin ylimääräinen siirteleminen tekee isoäidin perintölipastolle. Ilmasto-olosuhteet voivat muodostaa riskin muuttokuormallesi. Mikäli kontti joutuu makaamaan pitkään varastoalueella kovassa pakkasessa tai trooppisessa ilmastossa, on sillä vaikutusta sen sisältöön.

Kaikki mikä mieltäsi painaa ja on sinulle merkityksellistä, on tärkeää myös kansainväliseen muuttoon erikoistuneen firman edustajalle. Hyvän palveluntarjoajan tunnistaa asiallisesta palvelusta ja selkeästä informaatiosta,  muuttokuorman koosta huolimatta. Lopuksi voit rentoutua ja luottaa omaisuutesi tulevan perille uuteen osoitteeseesi silloin kun on sovittu ja samassa kunnossa, kuin ne olivat kotimaassa.

Tähän tekstiin pohjautuva juttu on julkaistu Ekspatrium lehdessä.

About these ads

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s