Samanarvoisuuden harha

Luin ruokatunnilla Umaaya Abu Hannan haastattelun 6Degrees-lehdestä joulukuun alussa ja sen jälkeen hänen kirjoittamansa jutun Hesarista.

Johtunee siitä ilmeisestä tosiasiasta että, olen vaalea pohjoismaalainen, en ole koskaan kokenut ihonväristä johtuvaa rasismia Suomessa. Alankomaissa minusta tuli maahanmuuttaja ja aloin päästä jyvälle siitä, mitä on olla ulkomaalainen.

Ensin asuin ja opiskelin Amsterdamissa. En vielä aavistanut kuinka erilainen muu osa maata on. Sitten muutin toiselle paikkakunnalle ja tutustuin paikalliseen kulttuuriin toden teolla. Yritin opetella kieltä, tutustua hollantilaisiin, sopeutua, aloittaa elämää uudessa maassa, löytää työtä ja tehdä kaikkea sitä, mitä moni maahanmuuttaja tekee ulkomaalaisuransa alussa. Menin myös naimisiin hollantilaisen miehen kanssa.

Kokemuksia ulkomaalaisiin kohdistuvista ennakkoluuloista alkoi sitten kerääntyä. Oli se tyyppi, joka uskoi minun olevan postimyyntimorsian ja ne jotka tiesivät minun muuttaneen Alankomaihin paremman elintason perässä. Oli se, jolle olin ilmaa kunnes osasin keskustella hollanniksi ja sain toitä YK:lta. Tietysti niitä, jotka tiesivät heti kättelyssä millainen ihminen puolalaisena olen, tuli tavattua paljon. Samat ihmiset eivät osanneet osoittaa kartalta, missä Suomi on sijaitsee. Kukaan ei kuitenkaan huudellut kadulla perään.

Vuosien jalkeen tuli avioero, opin kielen, löytyi työpaikkoja ja paikka maailmassa alkoi vakiintumaan. Suurimmaksi osaksi se ei kuitenkaan ollut kovin ruusuista.

Umayya Abu-Hanna kirjoittaa paitsi suomalaisesta rasismista mutta myös alankomaalaisesta ihanasta monikulttuurisuudesta. Vain jälkimmäisestä minulla on kokemusta. Abu-Hanna on väärässä, sillä Hollannissakaan erilaiset ihmiset eivät ole samanarvoisia keskenään. Itseasiassa näin ei ole missään maailman kolkassa. Katurasismia ei ole samalla tavalla kuin Suomessa, se vain tulee esille eri tavalla.

Jokainen puhuu omasta näkökulmastaan ja kokemuspohjastaa käsin. Abu-Hannalle muutto Alankomaihin on varmasti ollut helpotus Suomessa koetun syrjinnän ja nimittelyn jälkeen.
Se ei kuitenkaan tarkoita että Alankomaat olisi paratiisi. Näin ei ole. Mitä paremmin paikallisen kulttuuriin tuntee, sen selkeämpää se on.

Euroopan ulkopuolelta tuleva hollanninkielentaidoton arabinainen on hyvin erilaisessa asemassa kuin EU:n passilla matkustava, ilmaisen pohjoismaisen yliopistokoulutuksen nauttineen ja menestyksekkään työuran luonut journalisti. On helppo ylistää asuinmaata ekspatriaatti-kuplasta käsin jos näppituntuma tavallisten kaduntallaajien elämään on kevyt.

Kielen osaaminen auttaa ymmärtämään paikallisia arvoja ja asenteita mutta myös mediakeskustelua. Alkuunsa suosittelisin siis kielikurssia. Kansan pariin laskeutuva valitsee kunnan järjestämän kurssin, etuoikeutettu voi ilmoittautua yhteen monista hinnakkaammista kielikouluista. Hankitulla hollannintaidolla voi lukaista esimerkiksi hauskan ja havainnollistavan romaanin “Alleen maar nette mensen” tai tehdä päiväretken johonkin Amsterdamin lähiöistä.

Siinä Hollannissa, jonka minä tunnen naapurit eivät tule spontaanisti tarjoamaan apuaan vuotavan hanan korjaamisessa. Syyt vanhempien mahdolliseen aktiivisuuteen koulussa ovat yleensä synkempiä kuin kiva aktiviteetti, jolla edistetään lapsosten oppimista. Rikkaat ja vähävaraiset eivät oikeasti seurustele toistensa kanssa vapaa-ajalla. Heidän lapsensa eivät ole samassa koulussa, eivätkä he yleensä asu samoilla asuinalueilla. Pohjoisafrikkalaisten siirtolaisten Alankomaissa syntyneitä lapsia syrjitään rekrytoinneissa. Rotterdamin pormestarin etninen tausta ja uskonto on ollut paikallisessa mediassa mainitsemisen arvoinen. Kotiuttamiskursseilla maahanmuuttajia kyykytetään.

Puhuessaan Alankomaiden monikulttuurisuudesta Abu-Hanna ei ilmeisesti tunne uutta asuinmaata tarpeeksi hyvin. Monesti ulkomaille muuttamisen jälkeen uusi asuinmaa tuntuu mahtavalta paikalta ja entinen kotimaa ihan paskalta. Tämän sanotaan olevan yksi vaihe siinä tunne- ja kokemusskaalassa, mitä ihminen käy läpi ulkomaille muuton yhteydessä.

Tämä siis Alankomaista, ulkomaalaisuuden kokemuksesta ja ihmisten samanarvoisuuden harhasta.

Kuten sanottua, Suomessa tapahtuvasta syrjinnästähän minulla ei luonnollisesti ole omakohtaisia kokemuksia. Se voi kuitenkin muuttua kohta. Luettuani Tuulin blogikirjoituksen mietin, minkälaisen vastaanoton pian syntyvä suomalais-libanonilainen lapseni saa äitinsä kotimaassa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s