Töihin Suomeen

Suomesta saapuneessa jouluisessa paketissa oli monta kivaa juttua. Erityisesti nautin suomalaisten naistenlehtien lukemisesta sohvalla kahvikupin kera.

Äiti oli sujauttanut pakettiin muun muassa Kotilieden numeron 25, josta löytyikin vastaus edellisessä postauksessani esitettyyn kysymykseen, houkutteleeko Suomi työntekijöitä eteläeuroopasta. Ainakin Kotiliedessä julkaistun jutun mukaan vastaus on kyllä.

Toimittaja oli haastatellut kahta espanjalaista nuorta, jotka työskentelevät Suomessa vanhusten kroonikko-osastolla. Rekrytoinnin takana on työperäistä maahanmuuttoa länsirannikolla kehittävä Botnia Work hanke ja EURES.
Lehtijutun mukaan hoitotyö ja kolmivuorotyö on sellaista, jota suomalaiset eivät halua tehdä. Etsinnöistä huolimatta halukkaita työntekijöitä ei ole löytynyt kotimaasta vaikka hoitoalalla on kasvava pula tekijöistä.

Sen sijaan eteläeurooppalaisia työn raskaus ei haittaa. Siitäkin huolimatta että, diiliin kuuluu suomenkielen tiivis opiskelu. Ilman sita hoitajan työ ei onnistuisikaan. Talouskriisi Espanjassa on nostanut työttömyyden yli viiteenkymmeneen prosenttiin. Pätkätyöt, jos niitä on, tekevät elämästä epävarmaa.

Motivaatiota siis ilmeisesti riittää lähteä myös Suomeen saakka.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s