Poliklininen synnytys Alankomaissa

Alankomaat on kotisynnytysten luvattu maa. Aiotko synnyttää kotona vai sairaalassa, on varsin yleinen kysymys. Vaikka suurin osa synnytyksistä tapahtuu sairaalassa, ovat kotisynnytykset yleisiä.

Minun korvaani kotisynnytys kuulostaa melko hurjalta. Suomessahan kotisynnytykset eivät ole osa terveydenhuoltoa, enkä ole seitseman Hollannissa asutun vuoden aikana tottunut ajatukseen.

Tosiasiassa kyseessä on harkittu tapahtuma, josta valmistetaan suunnitelmallisesti koulutetun kätilön kanssa. Myös plan-b sovitaan valmiiksi, jos kaikki ei menekään nuottien mukaan. Suunniteltu kotisynnytys ilmoitetaan lähimpään sairaalaan, kaiken varalta. Ensisynnyttäjänä silti arveluttaisi lähteä moiseen.

Uskon etteivät useimmat kotisynnyttäjät ole ensi kertaa asialla, vaan he ovat aiemminkin ponnistaneet lapsen tähän maailmaan. Kotisynnytykset sopivatkin vain matalariskiseen synnytykseen. Toisekseen samanlaista kivunlievitystä ei kotisynnytyksessä ole mahdollista tarjota kuin sairaalassa. Kolmanneksi kuvittelen synnytyksen olevan melko sotkuista puuhaa. En halua verta ja muita eritteitä omaan makuuhuoneeseeni. Lisäksi tunnen oloni turvallisemmaksi kliinisessa sairaalaympäristössä, jossa lääkäri on lähellä.

Yleisin synnytysmuoto Alankomaissa on poliklininen synnytys. Se tarkoittaa sitä, että äiti ja lapsi kotiutetaan saman vuorokauden aikana. Varsinaista vuodepaikkaa ei tuoreelle äidille ole tarjolla. Idea on siis hoitaa homma halvalla ja nopeasti. Yötä vasten ei ketään kuitenkaan lähetetä kotiin. Lisäksi vauvan ja äidin tulee molempien olla hyvissä voimissa ja terveitä kotiutumishetkellä.

Poliklininen synnytys on mahdollista, vaikkakin harvinaista, Suomessakin. Toisin kuin Alankomaissa, aloite tulee äidiltä itseltään. Poliklininen synnytys nähdäänkin Suomessa lähinnä vaihtoehtona kotisynnytykselle. Ilmeisesti sitä ei suositella ensisynnyttäjille lainkaan ja uudelleensynnyttäjillekin vain tietyillä kriteereillä. Alankomaissa se on rutiinijuttu.

Olen kuullut Suomessakin kotiutumisaikojen lyhentyneen mutta Alankomaissa vain harva jää sairaalaan pariksi päiväksi synnytyksen jälkeen. Joissakin sairaaloissa se on toki mahdollista, vaikka komplikaatioita ei olisikaan. Kotikaupungissani Haagissa on tällä hetkellä kaksi sairaalaa, jotka tarjoavat mahdollisuuden vuodepaikkaan synnytyksen jälkeen.

Vaikka poliklininen synnytys on Alankomaissa rutiinijuttu, on jatkohoito kotona järjestetty aina. Tämä lieneekin suurin ero näiden kahden maan välillä ja syy poliklinisen synnytyksen yleisyyteen Hollannisa.

Sairaalasta palatessa kotiin saapuu kraamvrouw, eli oma hoitaja lapsivuodeajalle. Tämä hoitaja opastaa tuoreita vanhempia vauvan hoidossa ja syöttämisessä. Hän avustaa myös äitiä ja huolehtii hygieniasta. Oma hoitaja tekee myös kevyitä kodinhoitotöitä, jotta vanhemmat voivat keskittyä omaan ja vauvan hyvinvointiin. Tehtäviin kuuluvat myös vauvan kehityksen ja terveyden seuranta ensimmäisten päivien aikana. Oma hoitaja on käytössä noin viikon ajan kokopäiväisesti.

Lapsivuodeajalle tarkoitetussa tarvikepaketissa on kaikenlaisia hygieniatuotteita. Muun muassa muovisia lakanoita, sideharsolappuja, desinfiointiaineita ja, kauhistuksen kanahäkki, jättikokoisia terveyssiteitä. Sain tämän kaiken kotiin toimitettuna viikko sitten.

Paketin sisältöä tutkiessa ajatus sairaalan vuodepaikasta edes pariksi päiväksi alkoi kummasti kiinnostamaan. Vaikka moni vannookin kodin lämmön tarjoaman tuttuuden ja mukavuuden nimeen, omissa mielikuvissani steriili sairaalaympäristö on silti rauhoittavampi.

Poliklinisesta synnytyksesta lisää Vauva-lehdessä.
Kotisynnytyksestä Helsingin Sanomissa

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s