Sex and the City on kuin vaahtokarkkia kotiäidin rappeutuneille aivoille. Palaan tämän sallitun päihteen pariin säännöllisesti ja usein. Kuten sarjaa seuranneet muistanevat, kuudennen tuotantokauden lopussa Carrie Bradshaw muuttaa Pariisiin ja astuu kakkaan. Enkä tietenkään voi olla muuta, kuin tulkitsematta sitä ulkosuomalaisen näkökulmasta.
Itseasiassa seurustelusuhde venäläisen taiteilijan kanssa ei ole tärkein syy lähtöön, vaan Carrie kokee erään elämänvaiheen loppuneen New Yorkissa. Ystävät menevät elämässään eteenpäin ja Carrie tuntee olevansa jotenkin jumissa. “It is the end of an era”, hän toteaa entisen seurapiiritytön hautajaisissa. Muutto ulkomaille edustaa pakotietä tilanteesta. Järjen ääni, Miranda, kaikuu kuuroille korville, “What are you going to do over there, eat croissant?”
Ajan tappamista Pariisissa
Alussa Carrie kokee tunnelmia, joihin jokainen joskus ulkomailla asunut voi samaistua. Kulttuurit törmäävät yhteen heti saapumisen jälkeen. Kaikki puhuvat ranskaa, eivätkä tee elettakään vaihtaakseen englantiin. Työ pitää miehen kiireisenä, eikä Carrielle liikene aikaa. Mies, joka on Pariisissa kotonaan, ei ymmärrä ongelmaa. Omaa paikkaa ei tahdo löytyä. SATC:n viimeiset jaksot ovat kuin “älä missään tapauksessa tee näin” opas ulkomaille muuttajalle.
Sen sijaan että, Carrie ilmoittautuisi kielikurssille, hän shoppailee Diorilla.(Kuinka monta kielikurssia yhden ostoskassin hinnalla saisikaan!) Ei puhettakaan että, kolumnisti ja julkaissut kirjailija alkaisi toteuttamaan ammatillisia kunnianhimojaan Pariisissa, tuossa kirjallisen kulttuurin mekassa. New York Star ei ollut innostunut Pariisia käsittelevistä kolumneista, mutta se tuskin on maailman ainoa lehti. Carrie ei yritäkään ymmärtää paikallista kulttuuria, vaan jotenkin olettaa amerikkalaisen avosydämisyyden sulattavan kyyniset eurooppalaiset. Paikalliset vaikuttavat töykeiltä ja tavat käsittämättömiltä. Hän ei ota selvää paikallisista ekspatriaattiryhmista tai amerikkalaisten ryhmistä. Itseasiassa hän ei onnistu hankkimaan yhtä ainoaa kaveria koko aikana, vaikka Pariisi on täynnä englantia puhuvia, samassa jamassa olevia haahuilijoita. Sen ainoan tilaisuuden tavata paikallisia faneja (!) tämä kirjailija onnistuu ryssimään. Päivänsä Carrie kuluttaa tarpomalla Pariisin katuja ees ja taas, korkokengillä! Ei ihme että, alkaa hiertämään.
Carrien käsittämätön saamattomuus ärsyttää mutta koska SATC on aikuisten satu, Mr. Big pelastaa kadulle joutuneen päähenkilön. Voi, kuinka monta oman elämänsä Carrieta täällä maailmalla on. Naisia, jotka joskus ovat lähteneet todellisen tai oletetun rakkauden perässä. Tarina koskettaa varmaankin siksi että, minäkin olin joskus yksi heistä.
wanderlustmanaged 
Mun tyokaveri (amerikkalainen) asui joskus aikoinaan miehensa tyokuvioiden vuoksi Ranskassa pari vuotta ja kuulemma VIHASI tuota aikaa. “Ihmiset olivat toykeita eika han saanut yhtakaan kaveria.” Mietin myos etta onko han yrittanytkaan sopeutua uuteen kulttuuriin vai katsonut Ranskaa ja ranskalaisia mustavalakoisten lasien lapi. “Eivat ole kuten amerikkalaiset, ovat siis tylyja”.
Hei Emmi ja kiitos kommentista. Paljon on tosiaan itsesta ja omasta aktiivisuudesta kiinni. Toisaalta joskus ei vaan paase sen muurin lapi etta tutustuisi paikallisiin. Onneksi muita ulkomaalaisia yleensa riittaa!
Tämä oli hyvä analyysi. Itse katsoin nuo jaksot SATC:sta ennen ensimmäistä aikuisiän ulkomaille muuttoa, joten en miettinyt tuota tuosta näkökulmasta, mutta oikeassa olet, että Carriehan tekee lähes kaiken väärin. Huvittavaa kuitenkin on, että muistelisin olleeni “Carrien puolella” tuota ensimmäistä kertaa katsoessani. Nyt Pariisia paremmin tuntevana en välttämättä enää olisi.
Aivan loistava kirjoitus! Minakin palaan ajoittain satc:n maailmaan ja katson ahkyyn asti jaksoja putkeen. Meilla suomalaisilla tuntuu olevan aika painvastainen ajatusmaailma kun lahdetaan maailmalle, mennaan usein nöyrina ja innostuneina kulttuurista. Tassa on musta kylla hatunnoston paikka monille suomalaisille.