Lasten matkustusasiakirjat

Pääsiäinen lähestyy ja lounastauolla puheena on ihmisen paras olotila eli loma.  Me emme ole lähdössä matkalle mutta moni muu on. Kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta kuulee lähes päivittäin.

Jos lapsi matkustaa ulkomaille vain toisen vanhemman seurassa, pelkkä passi ei välttämättä riitä. Kansainvälisissä perheissä vanhemmalla ja lapsella on usein eri kansalaisuus, eri ihonväri ja passeissa eri sukunimi. Ymmärrettävästi tämä voi aiheuttaa hämmennystä passintarkastuksessa. Erityisen tarkkoja ollaan, kun matka suuntautuu Schengen alueen ulkopuolelle.

Muutama vuosi sitten tuttavaperhe teki välilaskun eräälle eurooppalaiselle lentokentälle. He kokivat muutaman paniikintäytteisen hetken passintarkastuksessa, kun virkailijat eivät olisi millään päästäneen eri kansalaisuuden omaavia äitiä ja sylilasta läpi.

Suomen Ulkoministeriön sivuilla suositellaan ottamaan huoltajien lupakirje mukaan, jos alaikäinen lapsi matkustaa yksin. Monessa maassa tämä koskee kuitenkin myös vain toisen huoltajan seurassa matkustavaa lasta. Esimerkiksi Finnair neuvoo kysymään asiasta lähtömaan viranomaisilta tai kohdemaan suurlähetystöstöstä.

Viime kesänä kävin poikasen kanssa Suomessa kaksin. Perheen miehet matkasivat Lähi-itään syksyllä eri lennolla kuin minä. Haimme kaupungintalolta kummallekin reissulle lomakkeen, jonka molempien huoltajien täytyi allekirjoittaa. Sen lisäksi tarvittiin syntymätodistus.

Miten on, onko teiltä koskaan kysytty lapsen passin lisäksi muita dokumentteja lentokentällä?

4 thoughts on “Lasten matkustusasiakirjat

  1. brightoneagle says:

    Olen kuullut näistä ongelmista myös Englannissa, jos lapsella ja vanhemmalla ei ole sama sukunimi. Meiltä ei ole koskaan lennettäessä kysytty mitään extra-dokumentteja, luultavasti koska lapsillamme on tyttönimestäni ja mieheni sukunimestä koostuva väliviivallinen sukunimi. Eli vaikka lapsen sukunimi ei ole ihan sama kuin vanhemmalla, mutta osa siitä on, se on näyttänyt meillä riittävän.

    • KatiAbiKhaled says:

      Voisin hyvin kuvitella etta niita lupapapereita tultaisiin joskus kyselemaan, vaikka niin ei viela ole tapahtunut. Mulla ja poikasella on eri sukunimi, kansalaisuus ja ihonvari.

  2. tvalke says:

    Itse matkustin 2008 3-luokkalaisen lapsen kanssa Suomesta Saksaan lentäen. Kyseessä oli koulujen väliseen Comenius-projektiin liittyvä matka ja mukana oli matkaohjlemat ym. Yksinhuoltajana, eri sukunimellä lapsen kanssa tuli Saksan päässä maahan saapumisessa ongelma, koska isä ei ollut mukana. Vaikka kyseessä oli EU-maiden välillä matkustus, mutta koska en heti kerrasta löytänyt paikkaa mistä hakea matkatavaroita, niin apua kysyessä sitten niitä papereita alettiin tivaamaan. Joten suosittelen… matka kuin matka, niin lupakirja on hyvä olla mukana, niin pääsee helpommalla.

    • KatiAbiKhaled says:

      Kiitos kun jaoit kokemuksesi lasten kanssa matkustamisesta. Itsellani on tosiaan aina lupapaperit mukana, varsinkinkin kun se on Hollannissa pakollista. Koskaan ei tosin ole kysytty mitaan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s