Blogin tarina – keskeneräiset kirjoitukset

Kiitos, Sanna, haasteesta. Arvostan kovasti. Tapani mukaan ehdin reagoida vähän jälkijunassa.

Aloitin blogin jo pari vuotta sitten, perinteisesti elämän suuressa murroskohdassa. Olin jäänyt äitiyslomalle ja tuntui että bloggaaminen olisi hyvä keino opetella jäsentämään ajatuksia. Viihdyttiväthän lukuisat perheblogit yösyöttöjen jälkeisinä unettomina hetkinä. Kuvittelin myös naiivisti, että lapsen syntymän jälkeen olisi muka aikaa kirjoitella. Hah, miten väärässä olinkaan.

Alussa minulla oli vaikeuksia päättää, mihin tehdä raja yksityisen ja julkisen välillä. Monet suositut blogit, joita seuraan, antavat lukijan kurkistaa bloggaajan elämään hyvinkin avoimesti. Blokkaaajat laittavat usein kuvia itsestään ja perheestään. Minua sellainen ahdistaa jo ajatuksen tasolla. Olen kiusallisen tietoinen siitä faktasta, joka mukaan kaikki, minkä nettiin laitat myös pysyy siellä. Kuin ydinjäte ja vanhat paristot. Olen ehkä vanhemmiten tullut introvertiksi, vaikka kasvotusten avaudunkin itsestäni ja asioistani. Pohdin edelleenkin usein tätä rajanvetoa. Siihen vaikuttaa mieheni kotimaan kulttuuri. Libanonissa ei niin sanotusti pestä pyykkiä ulkona, eli ei puhuta perheen asioista kodin ulkopuolella. Ulospäin annetaan vaan vaan kuva että niitä tahroja ei koskaan ollutkaan ja ne paidat olivat tosi kalliita.

Monen ulkomailla asutun vuoden jälkeen halusin pitää suomen kieltä yllä. Oli järkytys huomata, kuinka moni yksinkertainenkin kielioppiasia oli painunut unholaan. Valitettava totuus on se, etten pystyisi muotoilemaan edes virallista sähköpostiviestiä suomeksi, jos kohtalo heitettäisi minut Suomeen töihin. Yritin alusta alkaen pitää kielen tason kohtalaisena, ettei ihan hirveästi hävettäisi. Jos löydän jostain kirjoituksesta kirjoitusvirheen, punastun. Monesti joudun tarkistamaan Googlen avulla oikean kirjoitusmuodon.

IMAG0325

Mietin myös, mistä aiheista kirjoittaisin. Jotenkin se on muotoutunut niin että, pyrin kirjoittamaan rajatusti ulkosuomalaisuudesta, ulkomailla asumisesta, monikulttuurisesta perheestä, lastenkasvatuksesta ulkomailla ja muista vastaavista teemoista. Näihin kiteytyy oikeastaan sekä henkilökohtainen elämä että oma ammatti-identiteetti. Poikasen syntymän jälkeen olen saanut vain pätkätöitä. Onneksi ne liittyvät aina rakastamaani sektoriin eli kansainväliseen muuttoon, oli kyseessä sitten relocation, viisumiasiat tai muu vastaava. Ajattelen aina asiakkaita lämmöllä ja empatialla. Uskoisin jokaisen muuton aiheuttamassa vuoristoradassa tai kulttuurishokissa kärvistelen sitä tarvitsevan.

Olen tuuribloggari eli bloggaan silloin kun on aikaa ja inspiraatiota. Valitettavasti nämä kaksi eivät yleensä kohtaa. Siitä johtuen pyötälaatikkoni on täynnä keskeneräisiä kirjoituksia. Toivoisin voivani postata vakaasti esimerkiksi kerran viikossa. Eipä ole vielä tapahtunut. Silti blogi on tärkeä ja välillä skarppaan sen suhteen. Tavoitteet ja tarjoitus ovat tiivistyneet matkan varrella mutta suunnilleen samat kuin alussakin. Eniten nautin toisten ulkosuomalaisten blogien lukemisesta.

Lähettäisin haasteen eteenpäin Avaruusponi – ja Appelsiinipuun alla – blogeihin.

3 thoughts on “Blogin tarina – keskeneräiset kirjoitukset

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s