YLE uutisoi World Giving Index tuloksista. Kriisit tuntuvat herättävän ihmisten auttamishalun ja empatian. Kun onnettumuus on liipannut läheltä on helpompaa samaistua toisen hätään. ” Tuntemattoman auttaminen ei ole sidoksissa vaurauteen, vaan kärkisijat valtaavat kehitysmaat, joita katastrofit ja sodat ovat pahimmin runnelleet.” Länsimaista vain Yhdysvallat oli kymmenen kärjessä.
Suomalaisilla on huono maine auttajina. Klassisesti ajatellaan että tien laidassa makaava jätetään oman onnensa nojaan, eivätkä ohikulkijat edes vilkaise. Toisaalta nykyään nostetaan esiin lähimmäistään auttaneita ”sankareina” vaikka kyseinen henkilö on vain kohteliaasti jeesannut tuntematonta tai puolustanut kiusattua. Painetaan peukkua ja ehkä haastatellaan Iltalehteen. En nyt tarkoita oikeaa sankaritekoa, kuten hukkuvan pelastamista. Ovatko hyvät tavat niin harvinaisia että ne rikkovat uutiskynnyksen?
Hollantilaisten maine on lähes yhtä heikoissa kantimissa. Tämä on helppoa todentaa julkisessa liikenteessa. Vanhanaikaiseen korkeamalliseen raitiovautuun ei ole mahdollista kammeta yksin painavaa lastenvaunua. Jonkun on autettava ja nostettava. Ollessani poikasen kanssa liikenteessä kehitin tekniikan. Kajautin avunpyynnon niin äänekkäästi, ettei kukaan varpaitaan tuijottava ignooraaja voinut teeskennellä sokeaa tai kuuroa. Joku nolostuu, tulee jelppimään ja nostaa toisesta päästä vaunuja jyrkät portaat sporaan. Sama tekniikka toimii kun pitää päästä ulos. Entäpä jos raitiovaunu on tyhjä ja olette ainoita matkustajia lapsen kanssa? Toivo että seuraavalla pysäkillä nousee kyytiin joku, joka voi auttaa. Kuskilta ei kannata odottaa mitään. ”Ei kuulu mun työhön”, lämähtää vastaus kuin hollantilaiselta pellolta poimittu kostea tulppaanikimppu päin naamaa.
Toisaalta positiivisiakin kohtaamisia on ollut. Lähes aina (ilman pyytämistä) auttava on kuitenkin toinen maahanmuuttajataustainen. Kun viimeksi seisoin kassajonossa itkevä vauva vaunuissa, edellä napottava marokkolainen täti päästi minut eteensä. Juttelimme siinä tovin ja totesimme kummatkin tekevämme perheelle räiskäleitä. Hän arabialaiseen tyyliin soodalla nostatettuja ja hunajalla kuorrotettuja. Minä hollantilaisia ananas-pekonitäytteellä.
Ovatko suomalaiset mielestäsi mainettaan parempia auttajia? Millainen auttamiskulttuuri on asuinmaassasi?
wanderlustmanaged 
Jännä, mulla on Utrechtistä tosi erilainen kokemus tuosta vaunujen nostamisesta: yleensä aina joku kysyy voisiko auttaa kun liikun vaunujen kanssa. Ainoastaan opiskelijat bussissa saavat mun verenpaineen nousemaan kun eivät viitsi hievahtaa vaunupaikalta seisoskelemasta ennen kuin huomautan asiasta. Grrr…
Kiva että Utrechtista löytyy hyviä tapoja 🙂
Olen kanssasi samaa mieltä siitä että suomalaisia ei voida oikein kuvailla ‘auttajina’. Pari talvea sitten siitä taisi ollo iso media-juttu kun dementikko oli harhaillut (tai näyttelijä oli harhailevinaan) yöpaidassa monta tuntia Hensingin talvipakkasessa eikä yksikään ohikulkija auttanut. Kuulin myös vastikään 12-vuotiaasta 1-tyypin diabeetikko tytöstä, joka oli liian alhaisten verensokereiden takia pyörtynyt Hesburgerin jonossa ja auttamisen ja ambulanssin soittamisen sijaan kanssaihmiset olivat vain jatkaneet jonottamista astumalla lattialla makaavan tajuttoman lapsen yli. Uskomattoman törkeää käytöstä.
Valitettavasti meillä Japanissa on vähän sama meininki. Vaikka Japanilaiset ovatkin yliauttavaisia tuttujen ja työkavereiden suhteen, vieraiden auttaminen ei tyypillisesti kuulu kuvaan. Esimerkiksi, sillä välin kun japanilaiset vaan tyynesti kävelevät ohitse, minä olen useammin kuin kerran tai kaksi herätellyt aamu kahdeksalta jalkakäytävällä makaavaa salariman:ia tarkistaakseni, että hän on todellakin edelleen vain humalassa edellisen illan sake-sessiosta eikä tajuttomana sairaskohtauksen saaneena.
Mielenkiintoista kuulla Suomi-Japani vertailua 🙂
Kiitos ajatuksia herättäneestä tekstistä! Meillä Etelä-Ranskassa apua saa onneksi helposti: aina on joku avaamassa ovia tai auttamassa lasten kanssa kadun yli. Silloin kun kotiimme tuli iso vesivahinko, miehen työkaverit tarjosivat kotejaan lainaksi. Se oli mieletöntä. Sama koski isommassa skaalassa koko aluetta suurten tulvien aikaan. Kotinsa menettäneille tuli apua ovista ja ikkunoista. Toisaalta – avunannossakin voi joskus huomata rasistisia piirteitä. Jotkut ihmisryhmät saavat apua toisia paremmin.
Täysin tähän postaukseen liittymättä, mutta MIKSI mä löysin sun blogin vasta nyt? Ilmeisesti oman lapsen myötä lapsettomien ulkosuomalaisblogit alkavat vaihtua luonnollisen siirtymän ja uusien blogien myötä lapsellisiin ulkosuomalaisblogeihin 🙂