”Baba, missä aurinko on?”, kysyi poikanen kun laskeuduimme Helsinki Vantaalle. Itse katsoin koneen ikkunasta havumetsän karvoittamaa maata, johon pientaloalueet oli summamutikassa viskelty. Huh, onneksi näkyi myös sitä tärkeintä, eli lunta.
Jep, marraskuuhan on tosi hyvä aika lähteä käymään Suomessa. Eikö vaan? Matkaan meidät ajoi huoli vanhempieni terveydentilan huononemisesta. Toisaalta löysin ajankohdasta hyviä puolia, kuten sen, etteivät tuttavat ja sukulaiset vielä ole kiivaimman joulustressin kourissa vaan ehdimme rauhassa tapaamaan heitä. Tärkeää oli myös että poikanen saisi kokea oikean talven ensimmäistä kertaa elämässään.
Kyseessä oli typykän ensimmäinen lentomatka ja meille kaikille ensimmäinen kahden pikkulapsen kanssa. Sen lisäksi emme ole koskaan käyneet perheenä Suomessa kylmänä vuodenaikana. Toisin sanoen meiltä puuttui kaikki talvivarusteet. Matka tarjosi siis ennalta kokemattomia haasteita.
Ensimmäiseen ongelmaan en keksinyt muuta järkevää ratkaisua kuin kantorepun. Intensiivisen googlettamisen jälkeen päädyin Tulaan. Testasimme kantoreppua leikkikentällä, jossa se toimi kuin unelma. Jopa imettäminen onnistui siinä ja typykkä simahti ihan tyytyväisen oloisena. Hihkuin voittajafiiliksissa. Reissun päällä vauva osoittautui varsin rennoksi matkustajaksi, vaikka pohjimmiltaan vaikuttaakin olevan enemmän koti-ihminen. Lennot menivät tissi suussa ja nukkuen. Välilaskun aikana tyyppi tuijotti lentokentän vilinää Tulan uumenista. Paras ostos pitkään aikaan.
Lapsukaisten roudaamisen lisäksi suurin ongelma oli heidän vaatettamisensa pohjanmaan tundralla. Poikasella on täällä talvikenkinä vain nilkkavartiset nahkatennarit. Suomen olosuhteisiin sopimattomat nappaskengät siis, eikä tietenkään toppahousuja saati sitten haalaria. Koska en ole ollut ikinä äiti Suomessa, mielessäni risteili erilaisia kysymyksiä. Voiko vauvan laittaa toppahaalarissa auton lastenistuimeen ja montako kerrosta pitää laittaa leikki-ikäiselle haalarin alle? Suomalaiset kaverini pyörittelivät arvatenkin silmiään monenlaisille pohdinnoilleni, jotka heille ovat ilmiselviä.
Kyselykierros kaikkien tuntemiemme lapsiperheiden parissa tuotti kaksi IKEA kassillista talvivaatteita, kengät ja jopa ensiluistimet poikaselle. Ei tarvinnut lähteä ostamaan koko vaatekertaa vain parin viikon takia. Rahaa ja hermoja säästyi. Iso kiitos. Tämän reissun jälkeen nostan hattua välikerrosten ja toppavaatteiden, kinttaiden ja kypärämyssyjen kanssa kuukaudesta toiseen hikoileville suomalaisille pikkulasten vanhemmille. Ei ole heilläkään helppoa.
Aikaisempien kokemusten perusteella suorastaan pelkäsin tulevia lentoja sinivalkoisilla siivillä. Eniten huolestutti vauvan autonistuimen mahdollinen katoaminen Helsinki-Vantaalla jonnekin matkalaukkujen ja epämääräisen muotoisten tavaroiden pohjattomaan kaivoon. Huolet olivat turhia ja Finski hoiti hommat tällä kertaa oikein mainiosti. Asiakaspalvelukaan ei ollut yhtään pakkasen puolella vaan ystävällistä ja joustavaa.
Poikanen sai toteuttaa monta uutta kivaa juttua matkan aikana. Tehtiin lumiukkoja , heitettiin lumipalloja, käveltiin lumisessa metsässä ja pohdittiin missä kettu asuu, laskettiin pulkkamakeä. Luistelun vaikeus selvästikin yllätti tyypin. Hän oli ilmeisesti ajatellut liukuvansa jäällä kuin Oksana Baiul konsanaan mutta sai tyytyä lykkimään metallista tukikehikkoa. Miestä jai vähän harmittamaan että hirvenmetsästyskausi meni täpärästi sivu suun. Olisin suhteellisen helposti voinut muiluttaa hänet naapurusten ukkeleiden metsästysporukkaan. Omakohtaista kokemusta kuulema olisi loytynyt kalashnikovin käsittelystä sekä lampaan nylkemisesta. Ensi kerralla sitten.
Reissun tarkein tavoite, eli isovanhempien kanssa vietetty aika, saavutettiin sataprosenttisesti.
wanderlustmanaged 
Hyvä vinkki toi kyselykierros (vaatteet)! Pitää tehdä samanlailla, kun mennään ensimmäistä kertaa talvella.
Joo kyllä kannatti! Tutuilla on kuitenkin aina jotain lastenvaatteita varastossa. Ja säästyy pitkä penni itsellä.