Lasten matkustusasiakirjat

Pääsiäinen lähestyy ja lounastauolla puheena on ihmisen paras olotila eli loma.  Me emme ole lähdössä matkalle mutta moni muu on. Kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta kuulee lähes päivittäin.

Jos lapsi matkustaa ulkomaille vain toisen vanhemman seurassa, pelkkä passi ei välttämättä riitä. Kansainvälisissä perheissä vanhemmalla ja lapsella on usein eri kansalaisuus, eri ihonväri ja passeissa eri sukunimi. Ymmärrettävästi tämä voi aiheuttaa hämmennystä passintarkastuksessa. Erityisen tarkkoja ollaan, kun matka suuntautuu Schengen alueen ulkopuolelle.

Muutama vuosi sitten tuttavaperhe teki välilaskun eräälle eurooppalaiselle lentokentälle. He kokivat muutaman paniikintäytteisen hetken passintarkastuksessa, kun virkailijat eivät olisi millään päästäneen eri kansalaisuuden omaavia äitiä ja sylilasta läpi.

Suomen Ulkoministeriön sivuilla suositellaan ottamaan huoltajien lupakirje mukaan, jos alaikäinen lapsi matkustaa yksin. Monessa maassa tämä koskee kuitenkin myös vain toisen huoltajan seurassa matkustavaa lasta. Esimerkiksi Finnair neuvoo kysymään asiasta lähtömaan viranomaisilta tai kohdemaan suurlähetystöstöstä.

Viime kesänä kävin poikasen kanssa Suomessa kaksin. Perheen miehet matkasivat Lähi-itään syksyllä eri lennolla kuin minä. Haimme kaupungintalolta kummallekin reissulle lomakkeen, jonka molempien huoltajien täytyi allekirjoittaa. Sen lisäksi tarvittiin syntymätodistus.

Miten on, onko teiltä koskaan kysytty lapsen passin lisäksi muita dokumentteja lentokentällä?

Anteeksi, me lennetään

Sosiaalisen median ja puskaradion kautta silmiini ja korviini on osunut seuraavanlainen ilmiö. Pikkulasten vanhemmat jakavat kanssamatkustajille karkkeja tai korvatulppia ennen lentoa. Lahjuksen mukana seuraa pieni viesti, jossa jo etukäteen pyyydetään anteeksi vauvan mahdollista huutoa jossain vaiheessa lentoa.

Varmasti hymy nousee monen lentokonematkustajan huulille mutta… Ennen neljäntoista tunnin lentoa löytyy varmasti muutakin tekemistä, kuin ostella karkkeja ja rustata anteeksipyyntöjä koko lentokoneelliselle tuntemattomia mielensäpahoittajia. Lentokone on julkinen liikenneväline, kuten metro tai juna. Vauvoilla, taaperoilla ja heidän vanhemmillaan on täysi matkustusoikeus, siinä missä muillakin epämukavasta sillipurkista itsensä kipeäksi maksaneilla. Kuka pyytelisi taaperon uhmakohtausta anteeksi linja-autossa?

Itseasiassa empatiaa tarvittaisiin toiseen suuntaan. Pikkuisten kiljukaulojen vanhemmat ovat niitä, jotka eniten kärsivät. Taukoamattomat huototoimet ja kaiken tarvittavan romppeen mukana roudaaminen on käsittämättömän uuvuttavaa. Tämän tietävät kaikki joskus vastaavassa tilanteessa olleet.

Oletteko törmänneet tällaiseen tapaukseen matkoillanne ja mitä ajatuksia se herättää?

Autolla Etelä-Ranskaan

Kesäloma Ranskan Rivieralla, jee! Kolme päivää autossa taaperon kanssa, voi ei! Vaikka olemme lentäneet poikasen kanssa paljon, road trip oli hyppy tuntemattomaan. Lentokoneella matka olisi taittunut parissa tunnissa mutta Alankomaista on inhimillisesti ajatellen mahdollista ajaa Etelä-Ranskaan. Matkustustavan valintaan vaikutti rehellisesti sanottuna myös laiskuus. Omalla autolla on kiva ajella ympäri rannikkoa ja mukaan saa enemmän roinaa kuin lentokoneeseen.

Käytännössä homma meni niin että, jaoimme ajamisen kolmelle puuduttavalle päivälle. Poikasen päiväunien aikaan iskimme nastan lautaan. Valveilla ollessa viihdyttivät Muumit, kokoelma erilaisia leluja, yhteinen laulaminen. Tauot pidettiin noin parin tunnin välein ja lapsen päivärytmiä yritettiin kunnioittaa. Tavallisten huoltotoimien lisäksi maksimimäärä leikkiä ja tutkimista huoltsikalla ja pihalla riitti. Kitinää kuului takapenkiltä yllättävän vähän ennakko-odotuksiin nahden.

Toinen uusi elementti oli majoitus. Tähän mennessä kaikki matkat ovat suuntautuneet jompaan kumpaan mummolaan. Tiedän monien lapsiperheiden suosivan Airbnb tai huoneistohotelleja. Pitkään pähkäiltyämme päädyimme varaamaan tavallisen hotellin Nizzan ytimesta. Sijainti oli meille tärkeämpää kuin ruuanlaittomahdollisuus, me nimittäin tykätään kaupungin hulinasta. Keskustassa kaikki on lähellä ja auki pitkälle iltaan. Koskaan ei tiedä, jos vaikka tarvitsee hakea jotain esimerkiksi apteekista tai kioskilta.

Nizzan vanha satama.

 

Hotellin aamupalan sijaan nautimme joinakin aamuina croissantit terassilla. Poikaselle sekoitin sen saman puuron, minkä kotonakin. Ostin Monoproxistä minibaariin vauvanruokaa ja hedelmäpurkkeja. Ne kulkivat mukana hoitokassissa tai käsilaukussa. Ravintolassa lapsi soi useimmiten samaa ruokaa kuin me. Monena iltana haimme libanonilaisesta ravintolasta take away annokset huoneen parvekkeelle poikasen nukkumaanmenoajan jälkeen. Parvekkeella tulikin istuskeltua joka ilta.

Murehdin etukäteen, missä villi poikanen pääsee temmeltämään turvallisesti. Loistavia paikkoja päästellä höyryjä olivat rantabulevardi, Jardin Albert I ja Promenade du Paillon. Viimeksi mainitulta alueelta löytyy iso leikkikenttä. Vähän isommat lapset pörräsivät uikkareissaan pienten, suoraan katulaattojen välistä nousevien suihkulähteiden muodostamalla aukiolla keskellä Promedane du Paillonia. Hotellin kattoterassi ja puutarha osoittautuivat pelastukseksi aamun varhaisimpina tunteita.

Nizzan keskustaa illalla.

 

Lomafiilis oli hetkittäin kadoksissa, kun uhmis veti huutopotkuitku kohtauksia päivittäin, paikkaa ja aikaa katsomatta. Silti oli ihanaa nähdä, kuinka pieni nautti uusista maisemista ja kokemuksista. Sanavarasto kasvoi ja tuntui että, kehitys otti aimo harppauksen eteenpäin. Côte d’Azur itsessään on yksinkertaisesti ihana. Aurinko, pilveton taivas, ranta, mielettömän kauniit maisemat ja hyvä ruoka. Voisin palata uudestaan, mieluiten heti.

Beirut, baby!

Niin kävi, kuten mieheni ennusti, menetin sydämeni Beirutille.

Kokemukseni mukaan kaupungin nimi assosioituu useilla ihmisillä sotaan, terrorismiin ynnä muuhun vastaavaan. Se ei olekaan mikään ihme vuosikymmeniä kestäneen sisällissodan jälkeen. Sääli, sillä Beirutissa on niin paljon näkemistä ja tekemistä. Vaikka shoppailu, bilettäminen ja rantaelämä jäi minimiin nuorimman perheenjäsenen vuoksi, olisivat puitteet näihin aktiviteetteihin olleet täydelliset. Huonon maineen kuplassa on paljon ilmaa. Esimerkiksi Homeland telkkarisarja, tarjoili valheellista ja negatiivista kuvaa Beirutista viime vuonna. Maan matkailuministeriö veti ymmärrettävästi herneen kumpaankin sieraimeen.

Vanhaa ja uutta Beirutia.

 

Naapuri Syyrian tilanne näkyy koko maassa. Jotkut paikat Libanonissa, kuten Siidon ja Bekaan laakso olivat off limits lomamme aikana. Syyriasta tulleita pakolaisia hengaili Beirutin keskustassa ja lähtömme jälkeisenä päivänä yhteen lähiöön iski kaksi rakettia. Pari viikkoa sitten Libanonin armeija hävitti terroristisoluja Saidasssa. On hirveän vaikea olla ottamatta kantaa ja pysyä neutraalina uutisia seuratessa.

Lähi-itä on jatkuvasti poliittisesti levotonta aluetta syystä jos toisesta. Siitä huolimatta ja ehkä juuri siksi elämä sykkii Beirutissa. Tunnelmaltaan ja energialtaan ainutlaatuinen kaupunki on kaunis ja ruma yhtä aikaa. Elämää kihisevä, rakkautta hehkuva ja takuulla ihon alle hiipivä. En ilmeisesti ole ensimmäinen, joka on itkenyt matkalla takaisin lentokentälle ja vannonut palaavansa mahdollisimman pian. “Se on tavallinen reaktio”, totesi kaverimme lakonisesti. Onneksi Hollantiin viimeinkin saapunut lämpöaalto helpottaa ikävää hieman.

Suosittelen lämpimästi Huffington Postissa julkaistua tekstiä Beirutista.

Hehkutus turvaistuimelle

Juuri kun olimme saamassa arjen vauvan kanssa lähes suorille raiteille, oli muutoksia taas edessä. Etukäteen ajateltuna matkustaminen 2,5 kk ikäisen kanssa tuntui hypyltä mustaan aukkoon. Kaikki meni kuitenkin yllättävän hyvin. Lasten kanssa matkustamisesta saa yleensä kohtuullisen kiivaan keskustelunaiheen missä tahansa seurassa. Netissäkin näkyy olevan kaikenlaista ohjetta ja kokemusta. Ajattelin lisätä omani joukkoon, koska tämän blogin olisi tarkoitus sivuta matkustamiseen liittyviä aiheita.

Lentoja varatessamme päädyimme varaamaan kolme istumapaikkaa, yhden vauvan turvaistuinta varten. Se olikin aivan älyttomän hyvä päätös. Turvaistuin oli tietysti tarpeen perillä autoa varten mutta myös lentomatkalla korvaamaton. Onneksi ostimme vauvalle oman lentolipun, sillä lentokone oli täynnä kumpaankin suuntaan matkatessa. Vain syöttämisen ajaksi otin vauvan syliin. Varsinkin paluumatkalla sattui turbulenssia kohdalle. Silloin olisi ollut erittäin ikävää ja mielestäni vaarallista pitää vauvaa sylissä. Olihan se hintava ratkaisu mutta toisaalta väärä paikka kiristää kukkaron nyörejä. Pieni hinta siitä että, kaikilla oli kivaa.

Lennot matkattiin Alitalian kyydissä ja meillä oli yksi välilasku Roomassa. Suoria lentoja ei edes ole tarjolla välille Amsterdam Beirut. Turvaistuin osoittautui loistavaksi välilaskunkin aikana. Kaukalo vaan kiinni runkoon, klik, ja eikun rullailemaan lentokentän käytäville. Roomassa löysimme siistin ja rauhallisen lastenhoitohuoneen, jossa käytiin vaihtamassa vaipat, syöttämässä ja muuten vaan lepuuttamassa. Nostimme vauvan aina mahdollisuuden tullen makoilemaan tasaisella alustalle. Lapsosemme on rauhallinen tyyppi, eikä paljon hötkyillyt matkan aikana. Suvereenisti hän pinnisti kakatkin vaippaan kahvilan pöydällä keskellä Schipholia. Erittäin taktinen veto ennen lentoa.

Alitalian aina yhtä huvittavan depiilit stuertit eivät tahtoneet uskoa millään että, turvaistuimen voi ottaa mukaan koneeseen, me todellakin olimme maksaneet kolmannen istumapaikan vauvaa varten ja turvavyon jatko-osa olis tosi kiva. Lisäksi haasteita italialaisille toi vaunujen rungon palauttaminen lennon jälkeen portille. Siis ei matkalaukkuhihnalle toiselle puolelle kenttää. Koko ajan sai olla inttamässä mutta lopulta kaikki saatiin sujumaan. Kerran joku välkky oli kiinnittänyt runkoon asiaankuuluvan Gate / Ramp delivery lirpakkeen.

Kantoreppukin oli mukana mutta lopulta emme käyttäneet sitä juuri lainkaan. Beirut on autokaupunki, mitä tahansa teetkin. Kärryillä ei kannattanut lähteä kuljeskelemaan kotikorttelia pidemmälle. Jalkakäytävät, jos niitä oli, olivat täynnä jos jonkinlaista maastoestettä. Pelkäsin että, kaadun johonkin kuoppaan naamalleni vauva kantorepussa. Oman riskinsä toi anarkian vallassa sujuva liikenne. Hyviä paikkoja lastenvaunuilla kärryyttämiseen olivat kuitenkin muunmuassa Corniche, Downtown, St Nicolas ja ABC ostoskeskus Achrafieh kaupunginosassa. Sopiviin kohteisiin piti kuitenkin ensin mennä autolla, vaikka ne periaatteessa olivatkin muutaman minuutin matkan päässä. Toisaalta eipä parin kuukauden ikäisen tyypin kanssa hirveästi voi muutenkaan urheilla, koti tai mummola on paras paikka. Seuraavalla reissulla, kun lapsi kävelee jo, on varmaan uudet kuviot liikkuvuuden suhteen.