Esittely: Sisu menee kouluun

Pyysin kesän alussa luettavaksi Haagin omien suomalaisten naisten, Liisa Aholaisen ja Jaana Syrjän, kirjoittaman ja kuvittaman ”Sisu menee kouluun” – kirjan. Uuden vauvan syntymästä johtuen sain julkaistuksi postauksen aiheesta vasta nyt.

Koulun aloittaminen on sellainen jatkuvasti pinnalla oleva aihe ja olen kirjoittanut siitä aikaisemminkin. Kyseessä on mainio kirja, jossa kerrotaan koulun aloittamisesta Alankomaissa, mutta se sisältää myös kaksikielisille ja ulkosuomalaisille perheille yleisesti tuttuja juttuja.

Nyt olen lukenut Sisu-kirjaa 3,5 vuotiaan poikasen kanssa. Hän samaistui heti 4-vuotiaan Simon ensimmäiseen koulupäivään ja on pyytänyt saada lukea kirjaa monta kertaa. Kirjan kuvitus on todella suloinen ja havainnollistava. Poikasella on jo kokemusta hollantilaisesta esikoulusta, joten monet kirjassa esiintyvät asiat ovat tuttuja. Omaat eväät, koulureppu ja päivän ohjelman havainnollistavat kuvakortit ovat ihan samat kuin esikoulussakin. Samoin Skype-puhelu mummun kanssa. Tuleva koulun aloitus mietitytää sekä äitiä että poikasta. Kirja antaa hyvän kehyksen käsitellä aihetta lapsen kanssa.

sisu-menee-kouluun

Jaana Syrjä on ammatiltaan toimintaterapeutti ja Liisa Aholainen on kuvataiteilija.  Yhteiseen kirjaprojektiin he päätyivät tavattuaan workshopissa Alankomaissa vuosittain järjestettävillä Suomalaisilla Naistenpäivillä. Inspiraatio kirjoittamiseen tuli alunperin Syrjän gradusta, joka käsitteli suomalaisten vanhempien kokemuksia lapsen koulun aloittamisesta Alankomaissa sekä omien lasten hollantilaisesta koulutaipaleesta.

Syrjällä oli tarkoitus laittaa lapset kansainväliseen kouluun mutta positiiviset kokemukset hollantilaisesta esikoulusta eli peuterspeelzaalista muuttivat mielen. Peuterspeelzaal on kaikille avoin ja kunnan kustantama neljänä päivänä viikossa. Se toimi samassa rakennuksessa ala-asteen kanssa, joten siirtymä koulun puolelle oli helppo. Lapsi oli jo oppinut kerhossa hollannin niin hyvin että koulunkäynnin aloittaminen samalla kielellä tuntui loogiselta. Eniten suomalaisia vanhempia huolestutti se, miten pystyy itse tukemaan lapsen koulunkäyntiä kun oma hollanninkielentaito oli vielä heikko.

sisu-kuvitusta

Kirja julkaistiin vuonna 2014 omakustanteena. Vaikka Sisu menee kouluun voisi sopia hyvin Suomessa asuville lukijoille kansainvälisyyskasvatukseen, se on kuitenkin suunnattu ensisijaisesti varsin suppealle ryhmälle. Kirjan mukana tulee todella hyödyllinen Kouluun Hollannissa-opasvihko, joka sisältää faktaa paikallisesta peruskoulutuksesta. Siinä selitetään muun muassa maan erilaiset koulumuodot ja peruskouluun liittyviä lakiasioita. Koulujärjestelmä poikkeaa paljon suomalaisesta.

Suosittelen Sisu menee kouluun – kirjaa sekä Kouluun Hollannissa – opasta suomalaisille perheille, jotka suunnittelevat muuttoa Alankomaihin kouluikäisten lasten kanssa tai jotka jo asuvat täällä. Palaute kirjasta on ollut innostunutta ja monessa muussakin perheessä se on ollut suosittu iltasatuna.

Kirjaa voi tilata Suomi-Seuran kautta ja Alankomaissa se löytyy Piece of Finlandista, musiikkikoulu Karlandosta sekä Rotterdamin merimieskirkolta.

Advertisements

Lapseni puhuu huonoa suomea

Ja se riittää ihan hyvin.

Tilanteemme on aika tyypillinen ulkosuomalaisille. Elämme Baabelin tornin varjossa. Pääsääntöisesti puhun suomea kun olen kaksi lapsen kanssa, yhdessä puhumme englantia, mies puhuu välillä arabiaa. Päiväkodissa lapsi puhuu englantia ja hollantia. Puhun hollantia itse töissä ja välillä harjoittelemme sitä kotona lapsen kanssa. Poikasen puheessa kuulee usein kolmea kieltä samassa lauseessa, mikä on normaalia kolmi-nelivuotiaana. En ole monikielisyyden asiantuntija mutta se on ollut osa elämääni ja erilaisia perhekuvioitani viimeisten vuodet. Kokemukseni perusteella monella kielellä ei lapsen päätä voi saada sekaisin.

Onnekseni en ole koskaan törmännyt kovin negatiivisiin käsityksiin monikielisyydestä. Kukaan ei esimerkiksi ole vaatinut minua puhumaan ainoastaan hollantia lapselleni, vain sen takia, että asumme Alankomaissa. Valitettavasti vastaavista tapauksista kuulee toisinaan. Suurimmaksi osaksi reaktiot ovat siis olleet positiivisia.

Monikielisyyteen suhtaudutaan silti usein ongelmalähtöisesti sen sijaan, että sen ajateltaisiin olevan luonnollista. Siitä huolestutaan jo siinä vaiheessa kun pulla on vielä uunissa. Suurimmalle osalle maailman ihmisistähän monikielisyys ja kielten sekoittaminen puheessa on normaalia. Ihan ilman sen kummempia metodeja, joilla arkista kielenkäyttöä yritettäisiin järjestää tai kielikylpyjä. Yritän lähestyä kielten sekamelskaa elämässämme tästä näkökulmasta käsin.

ccaaf0272ffd3891f2ea0025ccf44f1b083108e2e59e1532b93a98f99a680abf

Kuulun selvästikin siihen ryhmään ulkosuomalaisia, jotka opettavat suomen kieltä jälkikasvulleen niiltä main, missä rima on matalimmalla. Törmään usein ulkosuomalaisiin, jotka tekevät suomen kielestä itseään isomman numeron. Henkilökohtaisesti niskakarvani nousevat pystyyn jos vanhempi teeskentelee, ettei ymmärrä kun lapsi puhuu jotain muuta kieltä kuin suomea, eikä suostu vastaamaan lapselle ennenkuin tämä on saanut puserrettua asiansa suustaan suomeksi.

En vaadi tai järjestelmällisesti kouluta kolmivuotiastani oppimaan täydellistä suomea. En ole tilaillut läjäpäin suomalaisia videoita, kirjoja ja muuta suomenkielistä materiaalia lapsoselle. En ole, enkä ainakaan vielä aio ilmoittaa häntä Suomi-kouluun. Tärkeysjärjestyksessäni uimakoulu ja musiikkikoulu tulevat ensin, koska uskon poikasen hyötyvän niistä enemmän.

En ole koskaan käyttänyt sen kummempia keinoja suomen kielen vahvistamiseksi. Kuuluisaa ”yksi vanhempi – yksi kieli”- metodia harkitsin vakavasti ehkä viisi sekuntia lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Totesin sen käytännössä aivan mahdottomaksi toteuttaa. On ollut luonnollisempaa puhua sitä kieltä, mikä kulloiseenkin tilanteeseen sopii. Se, että itsepintaisesti jankkaisin lapselle vain suomea missä vain milloin vain, olisi hankalaa. Se ei myöskään olisi tarkoituksenmukaista.

multilingual_o_172217

On erittäin epätodennäköistä. että lapseni muuttaa Suomeen, ainakaan lähitulevaisuudessa. Hän tuskin hyppää suomalaiseen koulujärjestelmään, jossa sujuva kielitaito olisi avainasemassa. Mikäli ulkosuomalaisen suunnitelmissa on palata Suomeen lasten ollessa kouluikäisiä, on suomen kielen ylläpitäminen tietysti tärkeää ja perusteltua. Ulkosuomalaisten lapsille on tarjolla monenlaista tukea suomen kielen oppimiseen. Monessa maassa on Suomi-koulu, Kulkuri toimii maailmanlaajuisesti ja montaa muutakin virikettä löytyy. Joissakin kansainvälisissä kouluissa on jopa mahdollista saada suomen kielen opetusta normaalin opetussuunnitelman ohessa. Jos muuttaisimme johonkin toiseen maahan, yrittäisin löytää mieluummin hollanninkielisen kerhon. Sitä kieltä lapsi kuulee kotona vähemmän kuin suomea.

Suomen kieli on oma äidinkieleni ja siinä mielessä tärkeä osa oma ilmaisuani. Siksi haluan myös puhua sitä lapselleni. Henkilökohtaiset nostalgia- tai identiteettisyyt eivät mielestäni ole silti riittävä peruste sille että, alkaisin panostamaan lapsen suomen kielen tasoon. Suomi on minulle tärkeä kieli mutta ei tarkoita sitä, että sen täytyisi olla sitä myös lapselleni. Poikanen pärjää mainiosti sillä suomella, jonka minulta oppii. Jos joskus tarvetta ilmenee, hän voi opetella sitä tai mitä muuta kieltä tahansa, paremmin vanhempana. Suomihan ei ole varsinainen maailmankieli, jonka voisi ajatella olevan hyvin oleellista tulevaisuuden menestymisen kannalta.

Mieluummin yritän tukea monikielisyyttä. Ihmisellä voi olla monta kotimaata, kulttuuria ja äidinkieltä. Jos puheessa kuuluu aksentti, mitä se haittaa? Niinhän on suurimmalla osalla maailman ihmisistä.

 

 

Skype – vaarit ja Facetime-mummut

Isovanhempien osallisuus perhe-elämään on kuulema ollut tapetilla Suomessa kuluvan vuoden aikana. Suomessa voivottelun keskiössä on ollut vanhuksien väsymys lastenhoitoon ja heidän hyväntahtoisuutensa väärinkäyttö. Siitä on kirjoittanut osuvasti muiden muassa Salamatkustaja.

Kirjoitin aikaisemmin hollantilaisesta isovanhemmuudesta ja heidän roolistaan yhteiskunnassa. Kuten suomalaisessakin julkisessa keskustelussa, ne ääripäät tuntuvat nousevan esille. Joillekin on ihan normaalia että, jälkikasvu menee koulupäivän jälkeen mummolaan ja isovanhempien tuki säästää päivähoitokustannuksissa satoja euroja kuussa. Toisaalta on niitä mummoja, jotka eivät koskaan halua osallistua lastenlastensa arkeen. Ei edes sellaisissa tilanteissa, kun apua todella tarvittaisiin. Esimerkiksi jos jompi kumpi vanhemmista sairastaa vakavasti, toinen on kiinni töissä ja lapset niin pieniä etteivät vielä itsenäisesti pärjää.

grandparents-1054311_1920

 

Isovanhempien osallisuus tai pikemminkin osallistumisen puute on iso asia myös ulkosuomalaisille. Jos perheen ulkopuolista tukea arjen pyörittämiseen tarvitaan, saa sitä rahalla vierailta ihmisiltä. Kumpaankin mummolaan on sen verran matkaa että, itse mietin, miten mummut ja vaarit saisi pidettyä mukana meidän elämässämme. Toiseen menee 12 tuntia ovelta ovelle, toiseen pikkuisen vähemmän. Kummassakin maassa on tähän asti käyty noin kerran vuodessa. Isovanhempien ikääntymisen ja sairasteluiden takia heidän matkustamisensa Alankomaihin on käynyt yhä rajoitetummaksi.

Skype tai FaceTime on meille, kuten varmasti monille muillekin ulkosuomalaisille, muodostunut aivan korvaamattomaksi. Monille toimii säännollinen, yhteisesti sovittu soittoaika. Skypen kautta on laulettu laulettu ja loruiltu, kiukuteltu, jaettu kuulumisia, näytetty autoleikkeja ja ruokailtu yhdessä. Tällä viikolla esiteltiin uusia lenkkareita ja hyppytemppuja joita ne jalassa voi tehdä. Aina eivät nämä tapaamiset mene aivan putkeen. Vilkasta kolmivuotiasta kiinnostaa useimmiten ympäriinsä juoksentelu ja kiljuminen juuri silloin kun Skypen soittoääni pärähtää. Eipä sitä yleensä saa pysymään missään tilanteessa kovin pitkään paikallaan. Jaan myos kuvia Facebookissa omille vanhemmilleni, Whatsupilla miehen siskolle. Onneksi oma äitini osaa käyttää tietokonetta ja miehen äidille on atk-apua ihan vieressä. Jos niin ei olisi, voisi yhteydenpito olla melkoisen vaikeaa. Monille vanhuksille internet voi olla vähän liian abstrakti käsite. Lastenkirjoja, palapelejä, CD levyjä ja vaatteita on kulkenut ihan perinteisessä postissa meillepäin.

for-reading-752607_1920

Muitakin tapoja pitää yhteyttä onneksi on. Valokuva-albumin kokoaminen yhteisistä hetkistä. Sukupuun tekeminen lasten ja isovanhempien projektina. Mummolle voisi vaikka ehdottaa (ilta)satujen lukemista nauhallle. Jos mahdollista, yhteinen loma jossain muualla kuin mummolassa tai ulkosuomalaisten asuinpaikassa voisi olla hieno kokemus. Osta päiväkirja, johon lapsi ja isovanhempi kirjoittavat vuorotellen jotain ja lähettävät sitten takaisin. Mikä ihana muisto siitä jää.

Onko teillä kikkakolmosia maantieteellisen välimatkan voittamiseen? Miten teillä pidetään yhteyttä kaukana asuvien mummujen ja vaarien kanssa?

Yksin

Tervetuloa hitaat aamut ja kotiäitiys. Olin viimeksi kotiäitinä pari vuotta sitten. Se oli kauheaa. Koin olevani yksinäinen ja hukassa lapsen hoitamisen suhteen.

Alankomaissa on paljon erilaista toimintaa tuoreille äideille monella eri kielellä. Kävimme joskus vauvakerhoissa mutta unenpuute ja juuttuminen puuduttaviin rutiineihin piti meitä kotona ehkä liiankin paljon. Kotoa tapaamiseen lähteminen oli työlästä. Tuntui että, pieniä esteitä kasautui aina tielle. Monesti lapsi nukkui vielä päiväunia, kun olisi pitänyt laittaa vaatteet päälle. Hän heräsikin sopivasti silloin, kun vauvakerho oli loppumaisillaan ja me auttamattomasti myöhässä. Kun joskus näihin kerhoihin pääsimme, oli se vaivan arvoista. Kommunikointi tosin jäi useimmiten small-talk tasolle. Uusiin ihmisiin tutustuminen ei käy kädenkäänteessä. Minulla ei ollut samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä ennestään.

En harrastanut liikuntaakaan tarpeeksi. Mies oli viikottain työmatkoilla, eikä lähipiirissä ollut lapsenlikkaa, jota olisi voinut pyytää jumppatunnin ajaksi. Tuntemattoman lapsenvahdin palkkaaminen pienelle tuntui julmalta. Lisäksi lapsenvahdin tuntitaksat yhdistettyinä jumppatuntien sitovaan kuukausimaksuun karkottivat moiset kuvitelmat nopeasti. Siirsin mielessäni ne Les Mills tunnit hamaan tulevaisuuteen, jossa ne taitavat majailla edelleen. Olisin voinut lähteä vaunulenkille useammin ja tehdä vaikka naruhyppelyä siinä lenkkipolun sivussa. En jaksanut.

woman-450187_1920

Joku yksinainen aiti vaunulenkilla.

 

Ulkomailla asuessa tuntee välilla olevansa hyvinkin orpona. Monelta ulkosuomalaiselta puuttuvat turvaverkot, perhe ja vanhat luottoystävät. Asiaa vaikeuttaa, jos sattuu asumaan pienellä paikkakunnalla, jossa on vähän aktiviteetteja ja pitkät välimatkat. Alankomaissa paikalliset äidit palaavat toihin jo 3 kuukauden jälkeen synnytyksestä. Mikäli itse jää pidemmäksi aikaa hoitamaan lasta kotiin, katoavat toiset äidit toimistoon, ennekuin heitä ehtii edes moikata. Isoissa kaupungeissa on paljon ekspatriaattejakin, joista monet ovat kotiäitejä. Toisaalta useat ekspatriaatit vaihtavat maata muutaman vuoden välein. Se voi vaikeuttaa pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden solmimista.

Ulkosuomalaisen ja ekspatriaatin elämään kuluuu emotiaalinen vuoristorata. Yksi pakettiin kuuluvista fiiliksista on yksinäisyys. Mitä eristyneimmiksi tunnemme itsemme tunnemme, sita vaikeampaa on lähteä ulos tapaamaan uusia ihmisia. Yksinäisyys vaikuttaa negatiivisesti myos kykyymme käsitellä muita arjen ongelmia. Tutussa ympäristossä ja läheisten ympäroimänä samaiset haasteet voisivat olla pikkujuttuja. Yksin ja ulkomailla ne saattavat kasvaa vuoreksi.

mother-1171569_1920

Hyvat hetket korvaavat huonot.

 

Edellisellä kerralla toivoin kovasti saavani mutkattomasti aikuista juttuseuraa. Välillä tuntui että, nuppi räjähtää kertomattomista ajatuksista ja sanomattomista sanoista. Aloin masentumaan kun olin yksin monta päivää putkeen. Koin olevani huono äiti ja pelkäsin, etten jaksa olla läsnä vauvalla koko ajan. Jossain vaiheessa sain tukihenkilon paikallisesta neuvolasta, kun vaatimalla vaadin. Mukava täti kävi meillä pari kertaa kuussa. Siita oli todellakin paljon apua.

Näin jälkikäteen on helppo ajatella että, olisi pitänyt aktivoitua enemmän. Uskon kuitenkin olevani toisella kierroksella viisaampi niin vauvavuoden haasteiden kuin sosiaalisen elamankin suhteen. Kotiäitiys ei pelota enää. Ainakaan vielä.

 

 

Vapaana kasvaneet

YLEn Maria Hintikka ohjelmassa väitettiin tammikuussa, että suomalaiset suojelevat lapsiaan liikaa. Ohjelmassa esiteltiin Free Range Kids-liikeen äiti, Lenore Skenazy. Amerikkalainen Free-Range Kids mainostaa itseään maalaisjärkisenä lähestymistapana vanhemmuuteen ja kasvatukseen. Skenazy nousi itse kuuluisuuteen annettuaan 9-vuotiaan poikansa matkustaa yksin metrolla New Yorkissa. Tukena seikkailussa pojalla oli kartta, metrokortti ja rahaa puhelimeen. Metron käyttö oli ennestään tuttua pojalle. Sittemmin muutamat Free Range Kids-liikkeestä innostuneet vanhemmat ovat joutuneet syytteisiin lasten heitteillejätöstä Yhdysvalloissa. Näin kävi esimerkiksi, kun kymmenen- ja kuusivuotias kävelivät kotiin puistosta ilman vanhempia.

Normaali suomalainen lapsuus näyttäytyy Yhdysvalloissa kasvatusfilosofiana. Näin ulkosuomalaisen näkökulmasta suomalainen lastenkasvatus ja ylisuojelu eivät mahdu samaan lauseeseen. Lähes kaikki suomalaiset lapset kasvavat mielestäni Free Range Kids periaattella. Harvassa maassa lapsilla on niin paljon vapautta kuin Suomessa.

girls-739071_1920

Kasvatan lastani Alankomaissa, maan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, jossa reilu puolimiljoonaa asukasta. Kaupungin keskusta on rauhallinen. Arki-iltana vain kissa ylittää kadun kahdeksan jälkeen. Alankomaat on maailmalla tunnettu vapaudestaan joidenkin asioiden suhteen. Lasten kasvatus kuuluu näihin. YK:n tilastoissa Hollanti sijoittuu johtoon, kun mitataan lasten elämänlaatua. Suurimpana  yksittäisenä syynä tähän mainitaan toistuvasti vapaus. Ja vapauttahan on paljon, varsinkin kun verrataan moniin muihin maihin. Se ei kuitenkaan yllä Suomen tasolle.

Suomessa tunnutaan ajattelevan, että lapset pärjäävät paljon aikaisemmin kuin muualla maailmassa. Suomalaiset lapset ovatkin itsenäisiä.  Vapaus tekee varmasti hyvää, mutta näin ulkopuolisena tuntuu, että joskus lapset ja nuoret jätetään liian helposti yksin. Suomessa asuvat sukulaiset ja kaverit saattavat sen sijaan kauhistella, kun alakouluikäinen ulkosuomalaislapsi ei pääse yksin lähtemään minnekään. Se, minkä ikäisenä lapsi ja nuori saa liikkua yksin ja minkä mittaisia matkoja, riipuu siitä ympäristöstä ja todellisuudesta, jossa arkea eletään.

Kyselin ulkosuomalaisilta äideiltä, miten vapaasti lapset ja nuoret voivat eri maissa liikkua itseäisesti. Pohjois-Euroopassa lasten vapaus on varmaan samantyyppistä kuin Suomessa. Muualla sitten lieka onkin kireämpi.  Esimerkiksi pyoräteiden ja julkisten liikennevälineiden puute vaikuttaa turvallisuuteen ratkaisevasti.  Mikäli harrastukset ovat kaukana, tai varusteet paivavia, lapset viedään aktiviteetteihin. Suurissa kaupungeissa kuten Brysselissa, Barcelonassa tai Ateenassa, joissa liikenne on kova ja muitakin vaaroja voi vaania, on selvää, että teini-ikäisetkin viedään aina joka paikkaan. Ranskassa yläkoulu alkaa 11-vuotiaana, siinä iässä jotkut varhaisnuoret voisivat periaatteessa kulkea pidempiä matkoja yksin. Käytännossä vanhemmat kuljettavat nuoria vielä jonkin aikaa.

picjumbo.com_HNCK5775.jpg

Monelle ulkosuomalaiselle vanhemmalle Suomessa vietetty loma on se aika vuodesta, jolloin lapsen tai nuoren voi päästää silmistään pidemmäksi aikaa ja pidemmälle kuin asuinmaassa. Jos siis uskaltaa. Voi nimittäin olla melkoinen kynnys antaa lapsen tai nuoren mennä yksin vaikka kauppaan, jos se ei asuinmaan arjessa ole mahdollista.  Suomessa vierailu tarjoaa ulkosuomalaisille äideille ja isille mahdollisuuden antaa omien lasten maistaa samantyyppistä vapautta kuin he itse lapsuudessaan kokivat. Lapsille ja nuorille nämä lomakokemukset jäävät varmasti myös mieleen. He saavat mennä ilman vanhempia puistoon, metsään tai kioskille. Sitäkin saatetaan ihmetellä, että samanikäisillä suomalaisilla serkuilla on kaikilla kännykät.

Vuosikymmen ulkomailla on muuttanut minua ja sitä, millä tavalla näen asiat. Viime kesänä Suomessa kävelimme vanhemieni talon lähellä uudella asuinalueella. Muutaman vuoden ikäiset taaperot ja sitä vanhemmat lapset kuljeskelivat tuoreelta maalilta haisevien omakotitalojen pihojen poikki ja virheetöntä asfalttia pitkin. Lasten isiä ja äitejä ei näkynyt tai kuulunut missään. Tuli todella absurdi olo. Ihan kuin olisi astunut toiselle planeetalle, jossa aikuisia ei ole olemassakaan. Vain lapsia. Muut seurueen jäsenet eivät jakaneet tunnelmiani.

 

 

Mitä syödään tänään?

Teetkö usein libanonilaista ruokaa, minulta kysytään vähän väliä. Syynä siihen varmaan on libanonilaisen ruuan laajalle levinnyt hyvä maine. Samaa en voi sanoa hollantilaisesta ruuasta. Itseasiassa on aika vaikea sanoa, mikä on tyypillistä hollantilaista ruokaa. Se on sellaista rehellistä perusmättöä jolla nälkä lähtee; perunamuusia, hernekeittoa ja joku lihanpala esimerkiksi rookworst (savumakkara). Ei siis mitenkään erityisen mieleenpainuvaa. Erikoisuuksia ovat erilaiset friteeratut naposteltavat, kuten “bitterballen” (naudanliha raqout palloja), “flammetjes” (voitaikinaan käärittyä naudanlihaa tai juustoa), ja tietysti “patat” (ranskanperunat). Keväällä on haaring (raaka silli) sesonki ja keskitalvella ostetaan kadulta oliebollen (munkit). Hollantilaiset juustot ovat toki erinomaisia ja maailmalla tunnettuja.

Pannekoeken lasketaan kai hollantilaiseksi erikoisuudeksi myös. Ne ovat isoja lettuja , joihin voi ripotella kaikenlaista ylijäämätavaraa päälle. Kombinaatioita voi olla esimerkiksi pekoni ja ananas tai juusto ja appelstroop (omanasiirappi). Makoisia ja täyttäviä, niinkuin letut kaikkialla maailmassa ovat. Edelleenkin tosin naurattaa entisen anopin viaton kysymys joskus vuosia sitten: “ Nämä ovat lettuja. Oletko maistanut niitä koskaan aikaisemmin?”

038

Yhta usein kysytään myös, mikä on tyypillistä suomalaista ruokaa. Yritän silloin keksiä eksoottisia esimerkkejä, kuten poronkäristys tai marjapuuro, joissa pääosassa ovat arktiset raakaaineet. Uunilohen perunoiden kanssa lasken suomalaiseksi arkiruoaksi ja laitan sitä pari kertaa kuussa. Ikävä vaan, että laatulohi on Alankomaissa kalakaupassa monta kertaa kalliimpaa kuin Suomessa. Normaalissa ruokakaupassa on usein tarjolla esimerkiksi etelä-amerikkalaista altaassa kasvatettua Tilapiaa, joka ihan periaattestakin epäilyttää vahvasti.

Meidän keittiössä vuorottelevat helpot libanonilaiset, italiaiset, suomalaiset, intialaiset ja muut vaikutteet. Poikanen tykkää libanonilaisesta mhallabiesta (maitoon tehty ja applesiininkukkavedellä maustettu riisivanukas). Sokeria laitan tosin vain alle puolet siitä, mitä tetan (mummon) reseptissä suositellaan. Helppous on avainsana. En viitsi heiluttaa veistä ja hämmentää hellan ääressä tuntikausia. Ainakaan kovin usein. Teen monesti vaivattomia libanonilaisia ruokalajeja, kuten fasolia w riz (papuja, lihaa ja riisia) tai mujadara (linssimuhennos) isot annokset kerrallaan. Sitä riittää sitten parille päivälle. Lasangevuoka tai lihaperunalaatikko etukäteen tehtynä ovat myös arki-illan pelatus, kun ei ehdi tai jaksa kokata.

Tärkeä arkinen inspiraation lähde on, kuten varmaan tuhansille muillekin, paikallisen ruokakauppaketjun Albert Heijnin reseptilappuset (kuvassa). Ehkä voisi sanoakin Albert Heijnin kiteyttävän tyypillisen hollantilaisen ruuan.

Lapsi kansainväliseen kouluun ulkomailla

Olen yrittänyt kerätä tähän postaukseen joitakin yleisiä vinkkejä ulkomaankomennukselle lähteville koululaisten vanhemmille. Varmasti lasten koulunkäynti on yksi isoimmista huolenaiheista, kun koko perhe on lähtemässä ulkomaankomennukselle. Sopeutuminen uuteen ympäristöön ja kielitaidon puute herättävät kysymyksiä.

Ekspatriaattien lapset menevät useimmiten kansainvälisiin kouluihin maissa, joissa englanti ei ole valtakieli. Vaikka paikalliset koulut kiinnostaisivat, ne eivät kaikissa maissa ota vieraskielisiä lapsia oppilaiksi. Resurssit eivät yksinkertaisesti riitä ummikkojen opastukseen. Joissakin maissa paikallisten koulujen taso ei yllä länsimaiselle tasolle.

Jos työntekijä lähetetään ulkomaille, on työnantajan velvollisuus huolehtia perheestä. Tämä tarkoittaa käytännössä osallistumista lasten koulunkäyntiin liittyviin kustannuksiin kohdemaassa. Työsopimuksesta neuvoteltaessa kannattaa asia tietysti varmistaa. Kansainvälisissä kouluissa lukukausimaksut ovat kalliita ja siten uusi iso menoerä perheen budjettiin.

Etukäteen voi miettiä, minkälaista opetustuunnitelmaa toivoo lapsensa suorittavan. Yleensä ekspatriaattien lapsille on tarjolla kansainvälisissä kouluissa  IB – , amerikkalainen – tai englantilainen opetussuunnitelma. Useissa isoissa kaupungeissa on tarjolla myös esimerkiksi saksalaisia ja ranskalaisia kouluja. Näihin kouluihin on tietysti kyseistä kieltä äidinkielenään puhuvilla lapsilla etuoikeus. Komennuksen pituus vaikuttaa myös siihen, millaiseen tyyppiseen vaihtoehtoon päädytään. Onko tarkoitus olla kohdemaassa pari vuotta vai enemmän? Onko suunnitelmissa palata Suomeen vai kenties muuttaa tulevaisuudessa johonkin muuhun maahan? Silloin kannattaa miettiä, millaista opetussuunnitelmaa tulevassa kohdemaassa seurataan.

Dubai International Academy

Muutamassa maassa, käsittääkseni kuudessa, on jopa suomalainen peruskoulu tarjolla. EU – virkailijoiden lapsille on joissakin Euroopan maissa Eurooppa-kouluja. Näissä ja joissakin muissa kansainvälisissä kouluissa oman kielen opetusta on saatavana pari kertaa viikossa.  Suomen kielen taitoa voi pitää yllä myös omalla vapaa ajallaan. Jos uudella asuinpaikkakunnalla on Suomi-koulu, voi sen toimintaan osallistua. Suomi-koulu ei korvaa virallista koulua, vaan tarkoituksena on tukea suomen kieltä ja kulttuuria. Samalla tutustuu helposti muihin alueella asuviin suomalaisiin. Jos lahialueelta ei loydy Suomi-koulua, etäkoulu Kulkurissa voi myös opiskella suomen kieltä tavallisen koulun ohessa virtuaalisesti.

Oikeanlaisen koulun löytyminen on todella tärkeää viihtyvyyden kannalta. Kotimaassa voi jo valmiiksi tutustua eri vaihtoehtoihin netissä lapsen kanssa. Kouluihin käydään tutustumassa yleensä heti maahan saapumisen jälkeen tai orientaatiomatkalla, ennen varsinaista muuttoa. Jos mahdollista, on hyvä vierailla muutamassa eri koulussa ja luottaa omaan intuitioon. Vaikka koulu vaikuttaisi paperilla hyvältä, voi esittelykierros antaa toisenlaisen vaikutelman.

Kotimaan koulusta kannattaa pyytää lasten koulusta englanninkieliset kopiot viimeisimmistä todistuksista. Ellei niitä ole saatavilla, voi todistukset kaannattaa. Niitä kysytään varmasti jokaisessa uudessa koulussa. Kohdemaasta riippuen uusilta oppilaita voidaan vaatia myos tietyt rokotukset. Tämän asian voi varmistaa suoraan tulevasta koulusta.  Esimerkiksi USAssa koulut vaativat nähdä sekä lääkärin todistuksen että todistuksen asuinpaikasta. Koulut siis hyvaksyvat oppilaita vain omalta lähialueeltaan. Moni koulu perii rekisteröitymismaksun mutta tämä ei vielä takaa paikka koulussa. Moniin suosittuihin kouluihin saattaa olla pitkä odotuslista,  jolloin vaihtoehto B on hyvä olla olemassa. Joillakin suurilla firmoilla voi olla etukäteen varattuja paikkoja suosituissa kansainvälisissä kouluissa työntekijöiden lapsille.

Kouluikaisten lasten kanssa ulkomaankomennukselle lähteminen sijoittuu yleensä kouluvuoden, ei kalenterivuoden mukaan. Niinpa muuttofirmojen sesonki on aina kesälomien aikaan. Kouluun tutustuminen tulisi kuitenkin yrittää ajoittaa niin, että opettajat ja oppilaat ovat paikalla. Hallintotoimistot ovat ainakin osittain auki koululaisten lomien aikana. Tulevan kotikunnan kouluista kannattaa jo etukäteen varmistaa, miten lomat sijoittuvat. Toisaalta kansainvälisissä kouluissa on hyvin tavallista, että uusia oppilaita liittyy ryhmään pitkin lukukautta.

Lapsi on aina asuinmaansa koulusäädännön alainen. Englannissa ja Alankomaissa koulu alkaa jo nelivuotiaana. Monissa muissakin maissa kouluun mennään nuorempana kuin Suomessa. Tilanne voi olla esimerkiksi se etta, lapset ovat uudessa asuinmaassa jo kouluikaisia mutta parin vuoden kuluttua Suomeen palattaessa menisivät ekalle luokalle. Lapset omaksuvat englannin, tai muun uuden kielen, nopeammin kuin arvaisikaan. Kansainvälisissä kouluissa kaikki tulevat jostain muualta, eivätkä osaa englantia aluksi hyvin.  Parhaimmillaan opiskelu kansainvälisessä koulussa ulkomailla on rikastuttava kokemus, niin lapsille kuin vanhemmillekin.

(Kuva: Dubai International Academy)

Parasta mahdollista

Tässä kuussa kodin selatuin kirja on ollut kunnan julkaisema paksuhko lämiskä, jossa esitellään kaikki alueen peruskoulut. Viime viikkojen aikana olen täyttänyt käsin kaavakkeita, joissa kysytään muun muassa seuraavia asioita. Onko sinulla pakolaisausta? Mikä on perheenne uskonto? Onko lapsenne kastettu? Kuulutteko lahkoon? Onko lapsesi avohoidossa? Oletko yksinhuoltaja? Vanhempien koulutustaso? Vanhempien ammatti? Onko lapsi suorittanut uimadiplomin?

Olemme valitsemassa parivuotiaalle poikaselle sopivaa peruskoulua. Itseasiassa olemme pahasti myöhässä, sillä melkein kaikki parhaat koulut ovat täynnä lukuvuodelle 2016. Se tarkoittaa siis sitä että, meillä on vajaa pari vuotta aikaa löytää opinahjo. Vaikka rekisteröimme poikasen haluamaamme kouluun jo puolitoistavuotiaana, emme tulleet valituiksi, vaan jouduimme jonotuslistalle. Kyseisessä koulussa opetuskieliä on kaksi, englanti ja hollanti. Lisäksi se on vain muutaman sadan metrin päässä kotoa ja korkea prosentti koulun käyneistä oppilaista jatkaa yliopistoon. Täydellinen siis. Nyt on kuitenkin niin että, vaihtoehto on löydyttävä.

menossa kouluun

Pikku nallikat koulutiella

 

Hollantilaisten koulujen lisäksi Haagissa olisi valittavana lukuisia kansainvälisiä kouluja, kuten Eurooppa-koulu tai amerikkalainen-, ranskalainen- ja englantilainen koulu. Näissä lukukausimaksut ovat sen verran tyyriit että, ne rajataan pois heti kättelyssä. Koska emme ole enää kymmenen täällä asutun vuoden jälkeen ekspatriaatteja, on työnantajalta turha odottaa vastaantuloa. Lisäksi poikanen on Alankomaiden kansalainen ja haluamme hänen oppivan hollantia.

Paikallisten koulujen välillä on eroja. Tärkein valintaperuste koululle ovat siis edellä mainittu prosenttiluku, joka indikoi yliopistoon jatkavien oppilaiden määrää. Sen lisäksi että, oppilaitos näyttää paperilla hyvältä ja sen sijainti on logistisesti mahdollinen, kouluissa käydään paikanpäällä tutustumassa. Haluaisin koulussa olevan turvallinen ja kannustava ilmapiiri. Oma fiilis koulusta ja sen henkilökunnasta on tärkeä tekijä.

Suomalaisen peruskoulun kasvattina kävin hetkellisesti sisäistä painia pienten lasten koulutuksen eriarvoisuudesta. Koulun valitsemisen voisi toki ottaa rennomminkin. Moni hollantilainen ja täällä asuva suomalainenkin valitsee sen lähimmän kelvollisen koulun. Peruskoulujen eriarvoisuus ei ole Alankomaissa ihan yhtä hurjaa esimerkiksi Englannissa sen arvelisin olevan.  Asiasta voi siis olla eri mieltä, mutta ei ole ihan sama, millaiseen kouluun lapsensa laittaa. Hollantilaisessa koulujen välillä on kuitenkin isoja eroja. Suurempia kuin Suomalaisten koulujen välillä. Loppupeleissä sitä haluaa parasta jälkikasvulleen. Hyvää opetuksen tasoa, käytöstapoja ja kannustusta poikaselle. Ympäristöstä riippuu, miten paras mahdollinen määritellään.

Alankomaissa synnytetään tutun kätilön kanssa

(Tähän tekstiin perustuva juttu on julkaistu Suomen Kätilöliiton lehdessä)

Kätilöpraktiikka Tuya sijaitsee Haagissa, Alankomaissa, lähellä Atlantin rantaa. Haastattelen praktiikan toista omistajaa, suomalaista Merviä. Hän on perustanut Tuyan vuonna 2006 yhdessä ranskalaisen kollegansa Sylvien kanssa. Mervi työskenteli Suomessa erikoissairaanhoitajana, mutta päätyi asumaan Alankomaihin jo vuosia sitten. “Omien lasten saamisen myötä tämä paikalllinen systeemi tuli tutuksi”, hän kertoo. Mervi osallistui nelivuotiseen kätilökoulutukseen Amsterdamissa.

Kätilöt ovat järjestäyneet Alankomaissa yksityisille vastaanotoille. Mervi ja Sylvie ovat tietoisesti pitäneet oman praktiikkansa kahden naisen vastaanottona. He kokevat pienen praktiikan antavan mahdollisuuden läheisille potilaskontakteille. Mervi kertookin tuntevansa kaikki asiakkaansa. “Muistan potilaskertomukset ulkoa”, hän nauraa. “Parasta tässä työssä on saada olla asiakkaiden tukena yhdessä elämän tärkeimmistä vaiheista”. Kätilöpraktiikka Tuya on Alankomaiden kätilöliiton KNOV:n (Koninklijke Nederlandse Organisatie voor Verloskundigen) jäsen.

Naisilla pitää kiirettä. He hoitavat noin 22-25 synnytystä kuukaudessa. Tähän kuuluvat lisäksi raskaudenseurantaan liittyvät kontrollikäynnit, joita on 12-14 kertaa, sekä neljä synnytyksen jälkeistä kotikäyntiä. Kaikilla odottavilla äideillä Alankomaissa on oikeus tähän peruspakettiin. Kätilön luona seurannassa käyvät vain terveet odottajat. Ensimmäisen tapaamisen tarkoituksena onkin arvioida, onko raskaudessa tai synnytyksessa odotettavissa ongelmia. Jos näin on, odottaja ohjataan seurantaan gynegologin vastaanotolle.

Moni valitsee edelleen kotisynnytyksen

Yksi kolmasosa Mervin ja Sylvien asiakkaista valitsee kotisynnytyksen. Odottajalla on vapaus valita kotisynnytyksen ja polikliinisen synnytyksen välillä. Hollanti on kotisynnytysten maa, etenkin maalla moni saa lapsensa edelleen kotona. Urbanisoituminen on muuttanut tilannetta ja suurissa kaupungeissa kotisynnytykset ovat jääneet vähemmistöön. Moneen muuhun maahan verrattuna kotona synnytetään kuitenkin usein.

Mervin mielestä kotona synnyttäminen on turvallista. Alankomaissa välimatkat ovat lyhyet, joten sairaala ei koskaan ole kovin kaukana. Kätilöillä on hyvä koulus kaikkia eteen tulevia tilanteita varten ja heillä on kattava välineistö mukana. Mervi kokee kotisynnytyksen vaarallisimmaksi tilanteeksi mahdollisen verenvuodon ja istukan irtoamiseen liittyvät ongelmat. Mikäli tilanne on akuutti, saa ambulanssin paikalle hyvin nopeasti. Kätilöillä on läheiset yhteydet alueen sairaaloiden gynekologien kanssa.

Muita ongelmallisia asioita kotisynnytyksissä voivat olla tilanahtaus ja rappuset. “Tärkeintä on pystyä arvioimaan riskit”, Mervi korostaa. Mikäli synnytyksen onnistuminen kotona epäilyttää, ohjataan odottaja sairaalaan. Ideaaliset olosuhteet kotisynnytykseen ovat toisen tai kolmannen lapsen kohdalla. Ongelmaton ensisynnytys ja täysin terve synnyttäjä ovat kotisynnytyksen vähimmäisvaatimukset. “Mikäli ensimmäisessä synnytyksessä ei ole käytetty kivunlievitystä, se tuskin on tarpeen seuraavallakaan kerralla”, Mervi arvelee.

SONY DSC

Beschuit met muisjes – sokerille paallystettyja aniksen siemenia kuivan korpun paella. Tyypillinen hollantilainen vierasvara lapsen syntyman jalkeen.

Uusia mahdollisuuksia kivunlievitykseen

 Kivunlievitys ei ole talla hetkella lainkaan mahdollista kotisynnytyksessä. Yli puolet ensimmäisen lapsen kotisynnytyksistä päätyy sairaalaan. Suurin syy siihen on kivunlievitys. Poliklinisissa synnytyksissäkin kipulääkityksen käyttö on yleistynyt vasta viime vuosien aikana. Sairaalassa on mahdollista valita talla hetkellä petidiinin, epiduraalin ja remifentanylin välillä. Suomeen verrattuna valikoima on suppea.

Alankomaissa käydään parhaillaan keskustelua aquarakkuloista yhtenä uutena vaihtoehtona kivunlievitykseen. Lakiesitys asiasta on mennyt heinäkuussa läpi ja Alankomaiden kätilöliitto KNOV on kurssittanut jäsenensä aquarakkuloiden käyttöön. Anestesialääkärit eivät vielä ole hyväksyneet aquarakkuloiden käyttöä, joten käytännön työhön kätilöt eivät ole päässeet. Toinen uusi vaihtoehto kipulääkitykseen on ilokaasu, entonox. Kätilöiden koulutus entonoxin käyttöön alkaa keväällä 2014. Aquarakkuloiden ja entonoxin käyttö antavat tulevaisuudessa kätilöille mahdollisuuden hoitaa synnytys itsenäisesti ilman gynekologin osallistumista.

Kotiin heti synnytyksen jälkeen

Kotisynnystä puoltaa oma turvallinen ympäristö. Supistusaika on passiivista aikaa ja moni haluaa viettää sen rauhassa. Huolimatta kotisynnytyksen suosiosta, polikliininen synnytys on yleisempi. Toinen kotisynnytyksen etu on se, ettei tarvitse tehdä matkaa sairaalasta kotiin. Polikliinisen synnytyksen ollessa kyseessä sairaalassa saa olla korkeintaan 24 tuntia. Mikäli kaikki on mennyt hyvin, kotiin voi lähteä jo kolmen tunnin kuluttua. Suomalaisesta nakökulmasta hollantilaisten naisten halukkuus lähteä kotiin mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen yllättää.

Alankomaissa jokainen tuore äiti saa oman kotiapulaisen kotiin viikoksi. Kotiapulainen on perheen kotona 6 tuntia päivässä. Synnyttäneet naiset osaavat arvostaa omaa hoitajaa, joka huolehtii niin äidistä kuin vauvastakin, mutta tekee myös kotitöitä. “Tämä on aivan fantastinen järjestelmä”, Mervi kehuu. “Sinulla on yksityinen oma hoitaja kotona. Siitä on korvaamaton apu, etenkin ensisynnyttäjille.” Kotiapulaisella on apuhoitajan koulutusta vastaava pätevyys ja erikoisalana synnyttäneiden äitien ja vastasyntyneiden vauvojen hoitaminen. Oma hoitaja opastaa tuoreita vanhempia imetykseen, kylvetykseen ja muuhun lapsen hoitoon. He ovat myös avustamassa kotisynnytyksissä.

Kätilö tukee kokonaisvaltaisesti

Suurimmat erot suomalaiseen kätilön työhön verrattuna lienevät vastuualueiden laajuus ja asiakaskontaktin pituus. Alankomaissa kätilö kulkee odottajan tukena koko matkan odotuksen seurannasta vauvan ensimmäisiin päiviin. Vauvan odotuksen seurantaan, synnytykseen ja neuvolatoimintaan liittyvat palvelut ovat kaikki yksityisiä. Odottavalla äidillä on monta erillista kontaktia toisin kuin Suomessa, jossa palvelut ovat keskitetympiä. Kätilö auttaa löytämään oikeat tahot oikeaan aikaan.

Kotisynnytyksessä kätilön on osattava toimia täysin itsenäisesti. Mervi arvelee kotisynnytysten olevan mahdollisia Suomessakin, tosin vain kaupungeissa, joissa sairaala on lähellä. “Alankomaissa välimatkat ovat todella lyhyet”, hän huomauttaa. Toisaalta moni asia lainsäädännöstä ja koulutuksesta lähtien pitäisi olla toisin, jotta kotisynnytys olisi vaihtoehto samalla tavalla kuin Hollannissa. Suuren yleisen suosioon kotisynnytys tuskin yltää muissa maissa. Monesta Alankomaissa asuvasta ulkomaalaisesta kotisynnytys vaihtoehtona tuntuu vanhanaikaiselta ja pelottavalta.

Mervi kokee kätilön työn olevan palkitsevaa. Uuden elämän auttaminen maailmaan on hienoa, maasta ja kulttuurista riippumatta. Hollannissa kätilöillä on keskeisempi asema naisen elämän tärkeimmässä tapahtumassa kuin Suomessa. “Tärkeintä ei ole se missä synnytät, vaan kuka sinua siinä avustaa. Oma tuttu kätilö on paras tuki ja turva”, Mervi summaa.

Nyt nukutaan…zzzz

Whaaaat? Vieläkö se nukkuu teidän huoneessa? Nauroi työkaverini kun kerroin poikani kuulumisia. No kyllä nukkuu, kun se on vielä niin pieni.

Täälläpäin tulevat vanhemmat aloittavat lastenhuoneen rakentamisen heti kun positiivinen raita on ilmestynyt pissatikun nokkaan. Tarkoitan tässä nimenomaan rakentamista, sillä lastenhuone on elämää suurempi projekti. Ei ole lainkaan harvinaista että varasto-, toimisto- tai vaatehuone pyhitetään projektille. Erillinen tila urakalle väännetään vaikka väliseinällä jostain nurkasta.

Kun vauvan reviiri on kartoitettu alkaa vimmainen sisustusoperaatio, joka kestää lapsiveden puhkeamiseen saakka. Aika moni hollantilainen synnytys on alkanut äidin viilatessa viimeistä pilkkua maalille haisevassa vauvan kammarissa. Sänky ja vaihtopoytä eivät riitä alkuunkaan. Tuunaus on totaalinen eli ulottuu lattiasta kattoon. Uudet tapetit, verhot, laminaattilattia, matto, hyllyt, kaapistot, poydät ja tuolit ovat ostoslistalla. Sitten tietysti hankitaan sävysävyyn kaikki vaatteet, vaippavarastot, pyllypyyhkeet, lelut, soittorasiat.

Säännöllisen koko ajan kaikki mahdolliset sukulaiset, työkaverit, naapurit, postinjakajat ja kaupankassat kyselevät projektin statusta. Kun vastasyntynyt sitten kannetaan kotiin (ellei ole kotona syntynyt), on aika selvää ettei vauva tule nukkumaan vanhempien kanssa samassa huoneessa.

Olen analysoinut tämän ilmiön vanhempien henkiseksi valmistautumiseksi vauvan tuloon. Vauva itse tuskin osaa arvostaa sitä vaan nukkuisi mieluiten mahd. läh. äitiään. Mielestäni kyseessä on lähinnä markkinointikikka, jolla pyritään myymään mahdollisimman paljon tavaraa. Voi vain arvailla, paljonko hilloa täydelliseen pinkkiin tai vaaleansiniseen kuplaan uppoaa.

Suomessa niin muodikas perhepeti nähdään Hollannissa kuolemanloukuna. Jo alusta saakka synnytysvalmentajat, kätilot, kotihoitajat ja neuvolan tädit varoittelevat sormi pystyssä, ettei vauvaa missään nimessä saa nukuttaa vanhempien sängyssä.  En ota kantaa tähän koska kokemusta kyseisestä nukkumisjärjestelystä ei ole. Kieltämättä hirvittäisi nukkua pienen vauvan kanssa samassa sängyssä. En varmaan voisi nukkua ollenkaan. Toisaalta nukkumisesta ei myoskään tulisi mitään, jos lapsi olisi sijoitettu johonkin toiseen huoneeseen.

Ulkoisten mielipiteiden kannalta olemme päätyneet kompromissiin, eli pinnasänky on ja pysyy varmaan vielä pitkään meidän isomman sängyn vieressä.