Lapseni puhuu huonoa suomea

Ja se riittää ihan hyvin.

Tilanteemme on aika tyypillinen ulkosuomalaisille. Elämme Baabelin tornin varjossa. Pääsääntöisesti puhun suomea kun olen kaksi lapsen kanssa, yhdessä puhumme englantia, mies puhuu välillä arabiaa. Päiväkodissa lapsi puhuu englantia ja hollantia. Puhun hollantia itse töissä ja välillä harjoittelemme sitä kotona lapsen kanssa. Poikasen puheessa kuulee usein kolmea kieltä samassa lauseessa, mikä on normaalia kolmi-nelivuotiaana. En ole monikielisyyden asiantuntija mutta se on ollut osa elämääni ja erilaisia perhekuvioitani viimeisten vuodet. Kokemukseni perusteella monella kielellä ei lapsen päätä voi saada sekaisin.

Onnekseni en ole koskaan törmännyt kovin negatiivisiin käsityksiin monikielisyydestä. Kukaan ei esimerkiksi ole vaatinut minua puhumaan ainoastaan hollantia lapselleni, vain sen takia, että asumme Alankomaissa. Valitettavasti vastaavista tapauksista kuulee toisinaan. Suurimmaksi osaksi reaktiot ovat siis olleet positiivisia.

Monikielisyyteen suhtaudutaan silti usein ongelmalähtöisesti sen sijaan, että sen ajateltaisiin olevan luonnollista. Siitä huolestutaan jo siinä vaiheessa kun pulla on vielä uunissa. Suurimmalle osalle maailman ihmisistähän monikielisyys ja kielten sekoittaminen puheessa on normaalia. Ihan ilman sen kummempia metodeja, joilla arkista kielenkäyttöä yritettäisiin järjestää tai kielikylpyjä. Yritän lähestyä kielten sekamelskaa elämässämme tästä näkökulmasta käsin.

Kuulun selvästikin siihen ryhmään ulkosuomalaisia, jotka opettavat suomen kieltä jälkikasvulleen niiltä main, missä rima on matalimmalla. Törmään usein ulkosuomalaisiin, jotka tekevät suomen kielestä itseään isomman numeron. Henkilökohtaisesti niskakarvani nousevat pystyyn jos vanhempi teeskentelee, ettei ymmärrä kun lapsi puhuu jotain muuta kieltä kuin suomea, eikä suostu vastaamaan lapselle ennenkuin tämä on saanut puserrettua asiansa suustaan suomeksi.

En vaadi tai järjestelmällisesti kouluta kolmivuotiastani oppimaan täydellistä suomea. En ole tilaillut läjäpäin suomalaisia videoita, kirjoja ja muuta suomenkielistä materiaalia lapsoselle. En ole, enkä ainakaan vielä aio ilmoittaa häntä Suomi-kouluun. Tärkeysjärjestyksessäni uimakoulu ja musiikkikoulu tulevat ensin, koska uskon poikasen hyötyvän niistä enemmän.

En ole koskaan käyttänyt sen kummempia keinoja suomen kielen vahvistamiseksi. Kuuluisaa ”yksi vanhempi – yksi kieli”- metodia harkitsin vakavasti ehkä viisi sekuntia lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Totesin sen käytännössä aivan mahdottomaksi toteuttaa. On ollut luonnollisempaa puhua sitä kieltä, mikä kulloiseenkin tilanteeseen sopii. Se, että itsepintaisesti jankkaisin lapselle vain suomea missä vain milloin vain, olisi hankalaa. Se ei myöskään olisi tarkoituksenmukaista.

On erittäin epätodennäköistä. että lapseni muuttaa Suomeen, ainakaan lähitulevaisuudessa. Hän tuskin hyppää suomalaiseen koulujärjestelmään, jossa sujuva kielitaito olisi avainasemassa. Mikäli ulkosuomalaisen suunnitelmissa on palata Suomeen lasten ollessa kouluikäisiä, on suomen kielen ylläpitäminen tietysti tärkeää ja perusteltua. Ulkosuomalaisten lapsille on tarjolla monenlaista tukea suomen kielen oppimiseen. Monessa maassa on Suomi-koulu, Kulkuri toimii maailmanlaajuisesti ja montaa muutakin virikettä löytyy. Joissakin kansainvälisissä kouluissa on jopa mahdollista saada suomen kielen opetusta normaalin opetussuunnitelman ohessa. Jos muuttaisimme johonkin toiseen maahan, yrittäisin löytää mieluummin hollanninkielisen kerhon. Sitä kieltä lapsi kuulee kotona vähemmän kuin suomea.

Suomen kieli on oma äidinkieleni ja siinä mielessä tärkeä osa oma ilmaisuani. Siksi haluan myös puhua sitä lapselleni. Henkilökohtaiset nostalgia- tai identiteettisyyt eivät mielestäni ole silti riittävä peruste sille että, alkaisin panostamaan lapsen suomen kielen tasoon. Suomi on minulle tärkeä kieli mutta ei tarkoita sitä, että sen täytyisi olla sitä myös lapselleni. Poikanen pärjää mainiosti sillä suomella, jonka minulta oppii. Jos joskus tarvetta ilmenee, hän voi opetella sitä tai mitä muuta kieltä tahansa, paremmin vanhempana. Suomihan ei ole varsinainen maailmankieli, jonka voisi ajatella olevan hyvin oleellista tulevaisuuden menestymisen kannalta.

Mieluummin yritän tukea monikielisyyttä. Ihmisellä voi olla monta kotimaata, kulttuuria ja äidinkieltä. Jos puheessa kuuluu aksentti, mitä se haittaa? Niinhän on suurimmalla osalla maailman ihmisistä.

 

 

Onko sinne Suomeen aina pakko mennä?

Lomasesonki on täällä. Paitsi meillä. Olen viimeisilläni raskaana, joten lentokoneet tuskin huolivat minua kyytiinsä. Lisäksi ajatus siitä että, kaikki yli 15 vuotta vanhat kodinkoneet päättävät pamahtaa juuri kun olen kotiutunut synnariltä, ei houkuttanut. Aparaatit lähtivät vaihtoon mutta ottivat pari tonnia euroja mennessään.

Tänä kesänä emme siis ole matkusta Suomeen. Onneksi meillä on siihen hyvät syyt, muuten iskisi syyllisyys. Suurimman osan vuotta minulla on nimittäin sellainen fiilis, ettei hirveästi huvittaisi lomailla Suomessa. Syy siihen ei suinkaan ole synnyinmaassa ja sen ihanissa ihmisissa, joita toki kaipailen. Siitä on kaksi vuotta aikaa kun kävimme sellaisella lomamatkalla, joka ei suuntautunut jomman kumman kotimaahan.

Kuva puhukoon puolestaan. http://www.kaleva.fi

 

Kyseessä on tyypillinen ulkosuomalaisen dilemma. Lomalla pitäisi mennä Suomeen mutta kun muuallakin olisi kiva joskus käydä. Jos kaikki lomat kuluvat Suomessa, saattaa siihen rutiiniin alkaa jossain vaiheessa haluamaan vaihtelua. Haikaillaan vaihteeksi ”omalle” lomalle, hotelliin, eikä sukulaisten nurkkiiin pyörimään. Vaikka ystäviä ja sukua on tärkeää tavata, myös heidän kanssaan kaipaa omaa tilaa. Kutsu serkun häihin tai kummilapsen kaste-/rippi-/ lakkiasjuhliin saattaa aiheuttaa yllättävää ahdistusta.

Sitten on tietysti niitäkin, joille Suomi on se ainoa oikea loma-paratiisi ja sinne mennään vaikka toinen jalka haudassa. Vuoden ympäri. Suomeen pääseminen on niin tärkeää että, matkoja muihin kohteisiin karsitaan sen vuoksi. Jos jostain syystä Suomeen ei pääsekään muutamaa kertaa vuodessa, iskee maailmanluokan eksistentiaalinen kriisi.

Kyseessä on myös käytännön syistä johtuva ongelma. Kaikkien lomapäivien ja matkustamiseen tarkoitetut rahojen tuhlaaminen Suomessa ravaamiseen turhauttaa. Nämä tekijät koskettavat niitäkin, jotka asuvat jo valmiiksi ulkomaisessa lomakohteessa, kuten Australiassa tai Floridassa. Esimerkiksi USAssa työskenteleville lomapäivät ovat harvinaista hupia, jotka varmasti lasketaan tarkkaan. Lennot Suomeen ja maan sisäiset juna- tai lentomatkat ovat tekevat yleensä järkyttävät kolon matkakassaan. Samalla rahalla kun pääsisi johonkin eksoottisempaan kohteeseen, jossa aurinko takuuvarmasti paistaa ja drinkki kiikutetaan altaan reunalle nopeammin kuin torakkaa ehtii sanoa. Onnellisia ovat ne, joille raha ja aika eivät tuota rajoitteita.

Puun ja kuoren välissä sen sijaan ovat ne, joiden puoliso on kotoisin jostain muusta kuin perheen asuinmaasta tai Suomesta. Se nimittäin tarkoittaa pakkolomia ei vain Suomessa vaan myös siellä perheen toisen aikuisen synnyinmaassa. Hankalaksi tilanne menee, jos mummolat sijaitsevat eri mantereilla. Muiden lomakohteiden suhteen on tikat aika nopeasti heitelty.

Pyrimme käymään tasapuolisesti sekä Suomessa että Libanonissa. Täytyy kyllä myöntää että, minulla Suomi voittaa, jos on pakko valita. Hiljaisuus, puhdas ilma ja luonto antavat mielen levätä kummasti enemmän kuin pakokaasuinen asfalttiviidakko, jossa lapsia ei voi päästää silmistään edes sekunninmurto-osaksi. Silti kaipaan myos sillöin tällöin tuota Lähi-idän pölyistä helmeä jossa äärimmäisyydet kohtaavat. Mutta mehän emme valitse, kummassakin käydään.

Vaikeuksista huolimatta ulkosuomalainen keksii kaikenlaisia keinoja päästäkseen Suomeen. Ajassa ja rahassa säästää kun perheen toinen aikuinen lähtee jalkikasvun tai vain nuorimmaisen kanssa pyorähtämään sukulaisissa. Jos etätyö on mahdollista, moni ottaa joustosta ilon irti tekemällä Suomen reissulla töitä grillauksen ja saunanlämmittämisen välillä. Vietin kerran poikasen kanssa 5 viikkoa Suomessa. Mies oli matkassa mukana pari viikkoa, naputteli sähköposteja tuvan peräkammarissa ja ehti pyörähtää Saksassakin jossain välissä. Puhelut Amerikkaan se soitteli perunamaan reunalta.

Viimeinen niitti Suomeen vääntäytyneelle ulkosuomalaiselle ovat sellaiset sukulaiset ja kaverit, jotka eivät ymmärrä uhrauksen suuruutta. Nämä kiittämättömät olettavat ulkosuomalaisen ravaavan ympäri Suomea kahvittelemassa heidän luonaan. Eivät raivaa tilaa kalenteristaan niinä päivinä kun ulkosuomalainen on paikkakunnalla: ” Voi kun me ajateltiin käydä miehen siskolla muuten vaan kylässä tuossa 20 km päässä just silloin kun te olette paikkakunnalla… ” Viattomalla äänellä esitetty kysymys: ”Milloin te tulette taas uudestaan käymään täällä?”, saa ulkosuomalaisen näkemään punaista.

Tästä päästäänkin kivasti seuraavaan aiheeseen, joka saa ulkosuomalaisen repimään hiuksiaan. Voisivatkohan ne sukulaiset ja kaverit joskus tulla sinne ulkomaille kyläilemään?

Parasta ulkosuomalaisuudessa

Olen mieluummin ulkosuomalainen kuin suomalainen. Tuossa yhdyssanassa, joka muodostuu kahdesta sanasta, ”ulko-” ja ”-suomalainen” kiteytyy kulttuurisen identiteettini kaksi puoliskoa.

Ensimmäinen osa, ”ulko-” edustaa minulle tärkeää identiteettini osaa. Se näkyy ja tuntuu päivittäisessä elämässäni enemmän kuin suomalaisuus. Katselen synnyinmaatani etäältä, ulkoapäin. Seuraan kyllä Suomen asioita tarkasti mediasta, vähintään uutisotsikot päivittäin. Luen blogeja ja kolumneja ajankohtaisista asioista. Olen silti ulkona arkielämästä ja käytännön kosketus suomalaiseen elämänmenoon puuttuu. Olen vähän pihalla ja siihen tyytyväinen.

Ilman ulkosuomalaisuutta olisin jäänyt vaille monesta asiasta, jotka merkitsevät minulle niin paljon. Suurella todennäköisyydellä en olisi saanut tilaisuutta tavata lukuisista eri kulttuureista ja maista tulevia ihmisiä ja työskennellä heidän kanssaan. En olisi tottunut puhumaan kolmea kieltä sekaisin arjessani. En ehkä olisi monikulttuurisessa parisuhteessa. Se lista on pitkä.

Uskon lujasti että tulevaisuus on monikulttuurinen ja monikielinen. Lapseni jäisivät paitsi näistä suuremmoiseista lahjoista, joihin he nyt saavat kasvaa. Lisäksi he, kuten minäkin, oppivat että asioita voi tehdä ja tarkastella niin monella eri tavalla.  Kuten monille muillekin ulkosuomalaisille vanhemmille, se on kenties kaikkein tärkeintä ulkomailla asumisen antia. Siksi haluan kasvattaa lapseni maailmankansalaisiksi, en ainoastaan suomalaisiksi. Se on valinnanvapautta olla itsensä ja kerätä, kuten niin usein mainittu, ne rusinat pullasta, suklaahiput keksistä tai kirsikat kakusta. Miten vaan, tulos on sama.

Sanan toinen osa ” -suomalainen” edustaa minulle Suomen passia, äidinkieltä ja taustaani, joka väistämättä vaikuttaa arvoihini ja normeihini. Luullakseni osin alitajuisesti. Siellä se suomalaisuus jyllää taustalla. Välillä saan itseni kiinni tietynlaisesta ajattelumallista tai reagointitavasta, jonka tunnistan hyvin suomalaiseksi.

Olen kiinnostunut toisista suomalaisista kun heihin täällä törmään ja nautin puhuessani suomea. Suurin osa ystävistäni Alankomaissa on suomalaisia. Jotenkin toisiin suomalaisiin on helppoa tutustua. En silti koe tarvetta korostetulle suomalaisuudelle ja suomen kielen alustalle asettamiselle, johon joskus ulkosuomalaisten keskuudessa törmää.

Stuart Hall, tunnettu jamaikalais-englantilainen sosiologi, on sanonut seuraavalla tavalla: Kulttuuriset identiteetit juontavat juurensa aina jostain, niillä on oma historiansa mutta ne ovat silti jatkuvassa muutoksen tilassa. Sanan ulkosuomalainen ensimmäinen osa, ”ulko-” on minulle tärkeämpi kuin sen jälkimmäinen osa, ”-suomalainen”, koska ei edusta juuriani vaan tätä hetkeä ja tulevaisuutta.

Nämä pohdintani tällä kertaa ovat vastaus Longon and Beyond – blogin Lenan haasteeseen ulkosuomalaisille bloggaajille. Lista muiden ulkosuomalaisten bloggaajien ajatuksista tästä samasta teemasta löytyy Lenan blogista.

Ammattina relocation-konsultti

Kaikilla ulkosuomalaisella on kokemusta vähintään yhteen maahan muutaamisesta, monella useista muutoista ei puolille maailmaa. Muuton syistä riippuen erilaiset relocation-palvelut ovat varmasti tulleet tavalla tai toisella tutuiksi. Olen työskennellyt kansainvälisissä organisaatioissa ulkomaanmuuttojen parissa noin 6 vuotta. Vaikka on toki päiviä, jotka vaihtaisin pois, voin kaikenkaikkiaan sanoa rakastavani tätä alaa.

Useimmiten henkilökohtaisten tavaroiden kuljettaminen kontissa tai lentokonella maasta toiseen toiseen korvataan tyonantajan puolesta. Kohteessa tarjottavat palvelut vaihtelevat riippuen työnantajaorganisaatiosta ja muutettavan työntekijän sopimuksesta. Kaikki organisaatiot eivät tarjoa ekspatriaateilleen relocation-pakettia kohteessa tai se on hyvin rajattu. Jotku muuttajat joutuvat tekemään varsinaista myyräntyötä saadakseen elämän peruspilarit kohdilleen kun taas toisille on tarjolla relocation-palveluita asettumista helpottamaan. Osa työnantajaorganisaatioista tarjoaa tietyn summan muuttoon korvamerkittyä rahaa, jonka saa käyttää kullekin ekspatriaatille mieleisellä tavalla.  Relocation-paketit voivat olla siis hyvin erinäköisiä.

Relocation-konsultti valmistautuu iskemaan kyntensa viattomaan ekspatriaattiin.

Moni kokenut ekspatriaatti saattaa ajatella, ettei tarvitse relocation-konsultin apua. Näin voikin olla, etenkin jos kyseessä on perheetön ja kokenut muuttaja. Työnantajaorganisaatiot eivät tarjoa hintavia relocation-palveluita työntekijöilleen huvin vuoksi. Jos ekspatriaatti joutuu etsimään kaiken onnistuneeseen muuttoon tarvittavan tiedon omin päin, kuluu aikaa ja vaivaa tarpeettoman kauan. Ekspatriaatti stressaantuu ja joutuu olemaan poissa töistä asioitansa selvittelemässä pidempään kuin jos relocation-konsultti selvittaisi hänelle kaiken valmiiksi pureskeltuna. Esimerkiksi asuntoa vuokrattaessa relocation-konsultin tuki estää jymäytetyksi tulemisen, ja siten ennalta ehkäisee ongelmia. Liian monesti työnantajan henkilöstöosasto saa selvitella näitä sotkuja jälkikäteen. Eikä siitä kukaan tykkää. Euroopan sisälläkin muutettaessa joka maassa on eri lait ja käytännöt. Saati sitten jos muutetaan Euroopan ulkopuolelle. Kokeneinkaan sankarimatkailija ei voi tietää kaikkea. Jo laillisten sanktioiden pelko on erittäin hyvä syy työnantajalle palkata relocation-firma. Kolmanneksi kielimuuri saattaa nousta eteen heti kättelyssä. Vaikka maassa puhuttaisinkin laajasti englantia, kuten esimerkiksi Alankomaissa, viralliset asiat hoidetaan aina maan virallisella kielellä.

 

Työnantajasi on palkannut relocation-firman tiettyjä toimintoja varten. Tee relocation-konsultillesi heti selväksi, mihin palveluihin olet oikeutettu ja millä aikavälillä. Tämä on tärkeää, jotta välttyisit vakavimmilta seurauksilta. Mikäli esimerkiksi tiettyjä rekisteröintejä ei ole hoidettu ajallaan, joudut sinä ja työnantajasi ongelmiin. Vaikka pomosi varmasti haluaisi sinun tekevän töitä 110% tarmolla heti maahan saapumisen jälkeen, on tietyt pakolliset maahanmuuttokuviot hoidettava ajallaan. Moni asiakas saattaa esimerkiksi sanoa, ettei millään ehdi saapua hakemaan veronumeroaan. Niveliin tulee liikettä, kun kerron ettei palkkaa voi maksaa ilman kyseistä tunnusta. Kun sovit tapaamisia relocation-konsultin kanssa, pidä niistä kiinni. Yleensä virastoihin ja muihin virallisiin paikkoihin on jonot ja uutta tapaamisaikaa voi joutua odottamaan pitkään.

Kerro selkeästi, millaista asuntoa etsit ja listaa vaatimuksesi. Yritä olla muuttamatta vaatimuslistaasi liian radikaalisti kesken kaiken. Suunnittele, mistä vaatimuksista voit tarpeen tullen joustaa. Mieti tarkkaan, mikä on maksimi budjettisi ja kysele relocation-konsultilta mihin se realistisesti riittää. Kahdeksassa kerrassa kymmenesta budjetti ja haaveet unelmien kämpästä eivät kohtaa. Relocation-konsultti todennäköisesti tuntee paikalliset asiat paremmin kuin sinä. Hyvä konsultti ei koskaan perusta osaamistaan mutu-tuntumaan vaan faktoihin ja kokemukseen. Esimerkiksi Alankomaissa vuokra-asuntojen markkinat liikkuvat nopeasti. Jos konsultti neuvoo nappaamaan sen tänään löytyneen lähes-täydellisen asunnon, ei ehkä kannata odottaa jotain vieläkin parempaa (jota tuskin tulee vastaan). Noin 90% varmuudella se lähes-täydellinen on huomiseen mennessä jo vuokrattu nopeammalle.

Jos sinusta tuntuu että henkilökemiat eivät kohtaa relocation-konsultin kanssa, kommunikaatio pätkii tai et saa tarvitsemaasi informaatiota, ei kannata jäädä katkeroitumaan. Asiakkaalle on tultava sellainen olo että, häntä kuunnellaan , ymmärretään ja asiat tulevat järjestymään. Ota yhteyttä työnantajasi henkilöstöosastoon tai suoraan relocation-firmaan. Monesti konsultin voi vaihtaa toiseen tyyppiin, jonka kanssa syntyy yhteinen sävel. Asiakkaan tyytyväisyys on varmasti prioriteetti kaikille osapuolille.

Kaikenlaisista kulttuureista tulevien asiakkaiden kohtaaminen on rikastuttavaa, samoin yhteistyö ympäri maailmaa sijoittuvien kumppaneiden kanssa. Samalla se on haasteellisinta. Muutto ulkomaille on useimmillle melkoinen stressin lähde, eikä se välttämättä tuo esille ihmisen parhaita puolia. Syystä tai toisesta johtuen hankalia asiakkaita mahtuu joukkoon sen verran että, elämä pysyy mielenkiintoisena. Toisaalta jokaisella asiakkaalla on omanlaisensa tarina, eikä kahta samanlaista tule vastaan. Ihmisen aito kohtaaminen, kuunteleminen ja kunnioittaminen on oleellinen osa työtä. Vaikka kansainvälisen muuton alalla vallitsee kova kilpailu ja tuoton tavoittelu kuten missä tahansa muuallakin, empatia on todella tärkeää. Ilman sitä ei kovin pitkälle potki. Joidenkin asiakkaiden matkassa saa kulkea niin kauan että, heidän kohtaloitaan miettii vielä pitkään varsinaisen työn loputtuakin.

Blogin tarina – keskeneräiset kirjoitukset

Kiitos, Sanna, haasteesta. Arvostan kovasti. Tapani mukaan ehdin reagoida vähän jälkijunassa.

Aloitin blogin jo pari vuotta sitten, perinteisesti elämän suuressa murroskohdassa. Olin jäänyt äitiyslomalle ja tuntui että bloggaaminen olisi hyvä keino opetella jäsentämään ajatuksia. Viihdyttiväthän lukuisat perheblogit yösyöttöjen jälkeisinä unettomina hetkinä. Kuvittelin myös naiivisti, että lapsen syntymän jälkeen olisi muka aikaa kirjoitella. Hah, miten väärässä olinkaan.

Alussa minulla oli vaikeuksia päättää, mihin tehdä raja yksityisen ja julkisen välillä. Monet suositut blogit, joita seuraan, antavat lukijan kurkistaa bloggaajan elämään hyvinkin avoimesti. Blokkaaajat laittavat usein kuvia itsestään ja perheestään. Minua sellainen ahdistaa jo ajatuksen tasolla. Olen kiusallisen tietoinen siitä faktasta, joka mukaan kaikki, minkä nettiin laitat myös pysyy siellä. Kuin ydinjäte ja vanhat paristot. Olen ehkä vanhemmiten tullut introvertiksi, vaikka kasvotusten avaudunkin itsestäni ja asioistani. Pohdin edelleenkin usein tätä rajanvetoa. Siihen vaikuttaa mieheni kotimaan kulttuuri. Libanonissa ei niin sanotusti pestä pyykkiä ulkona, eli ei puhuta perheen asioista kodin ulkopuolella. Ulospäin annetaan vaan vaan kuva että niitä tahroja ei koskaan ollutkaan ja ne paidat olivat tosi kalliita.

Monen ulkomailla asutun vuoden jälkeen halusin pitää suomen kieltä yllä. Oli järkytys huomata, kuinka moni yksinkertainenkin kielioppiasia oli painunut unholaan. Valitettava totuus on se, etten pystyisi muotoilemaan edes virallista sähköpostiviestiä suomeksi, jos kohtalo heitettäisi minut Suomeen töihin. Yritin alusta alkaen pitää kielen tason kohtalaisena, ettei ihan hirveästi hävettäisi. Jos löydän jostain kirjoituksesta kirjoitusvirheen, punastun. Monesti joudun tarkistamaan Googlen avulla oikean kirjoitusmuodon.

Mietin myös, mistä aiheista kirjoittaisin. Jotenkin se on muotoutunut niin että, pyrin kirjoittamaan rajatusti ulkosuomalaisuudesta, ulkomailla asumisesta, monikulttuurisesta perheestä, lastenkasvatuksesta ulkomailla ja muista vastaavista teemoista. Näihin kiteytyy oikeastaan sekä henkilökohtainen elämä että oma ammatti-identiteetti. Poikasen syntymän jälkeen olen saanut vain pätkätöitä. Onneksi ne liittyvät aina rakastamaani sektoriin eli kansainväliseen muuttoon, oli kyseessä sitten relocation, viisumiasiat tai muu vastaava. Ajattelen aina asiakkaita lämmöllä ja empatialla. Uskoisin jokaisen muuton aiheuttamassa vuoristoradassa tai kulttuurishokissa kärvistelen sitä tarvitsevan.

Olen tuuribloggari eli bloggaan silloin kun on aikaa ja inspiraatiota. Valitettavasti nämä kaksi eivät yleensä kohtaa. Siitä johtuen pyötälaatikkoni on täynnä keskeneräisiä kirjoituksia. Toivoisin voivani postata vakaasti esimerkiksi kerran viikossa. Eipä ole vielä tapahtunut. Silti blogi on tärkeä ja välillä skarppaan sen suhteen. Tavoitteet ja tarjoitus ovat tiivistyneet matkan varrella mutta suunnilleen samat kuin alussakin. Eniten nautin toisten ulkosuomalaisten blogien lukemisesta.

Lähettäisin haasteen eteenpäin Avaruusponi – ja Appelsiinipuun alla – blogeihin.

Varaa valita

Me suomalaiset olemme hemmoteltuja ulkomaille muuttajia. Muutamme ulkomaille, koska meitä huvittaa. Tietysti urakehitys, mahdollisuus tehdä työtä kansainvälisessä ympäristössä ja joskus mahdollisuus parempaan palkkaan motivoivat useimpia lähtemään ekspatriaateiksi. Toisaalta myös seikkailunhalu, rakkaus  ja utelaisuus ajavat ihmisiä ulkomaille. Voi myös olla että, moni suomalainen haluaa kokea, miltä tuntuu elää muutama vuosi ilman loskaa ja räntää.

Jokatapauksessa meidän ei ole pakko muuttaa yhtään minnekään, jos ei siltä tunnu.

Näin ei tietenkään ole kaikilla. Tämän hetkisessä työssäni kohtaan monenlaisia ekspatriaatteja.  Edellä mainittujen syiden ohella useat lähtevät töihin ulkomaille koska eivät näe muita vaihtoehtoja. Kotimaan tilanne ei ole vakaa, eikä tulevaisuuskaan näytä valoisalta. Koulutetut ihmiset pyrkivät maasta pois, jotta voisivat taata tulevaisuuden lapsilleen.

Kuva on Libanonilaisen You Stink järjestön nettisivuilta. http://www.youstink.org/

Olen päivittäin yhteyksissä Venezuelaan. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kohdannut korruptiota, väärennettyjä yliopistotodistuksia, väärennettyjä dokumenttien laillistuksia, selittämättomistä syistä kiinni olevia valtion virastoja ja niin edelleen. Maassa on kaikesta pulaa. “ Tämä on kuin Kuuba”, totesi yksi asiakas. Kaikki tämä on tietysti vaikeuttanut työtäni mutta myös tarjonnut mielenkiintoisen ikkunan hajoamisen partaalla olevaan maahan.

Venezuela on vain yksi esimerkki maasta, josta koulutettu väki karkaa ulkomaille. Aivovuoto (brain drain) on todellisuutta monessa muussakin maassa, esimerkiksi Libanonissa. Vaikka hengenvaaraa ei juuri nyt olekaan, ajatus paremmasta tulevaisuudesta ajaa korkeasti kouluttautuneet nuoret ulkomaille.

Suomalaisilla on varaa valita tässä, ja monessa muussakin, asiassa.  Ainakin itseltäni se unohtuu liian helposti.

 

Amerikkalainen tyttö Pariisissa

Sex and the City on kuin vaahtokarkkia kotiäidin rappeutuneille aivoille. Palaan tämän sallitun päihteen pariin säännöllisesti ja usein. Kuten sarjaa seuranneet muistanevat, kuudennen tuotantokauden lopussa Carrie Bradshaw muuttaa Pariisiin ja astuu kakkaan. Enkä tietenkään voi olla muuta, kuin tulkitsematta sitä ulkosuomalaisen näkökulmasta.

Itseasiassa seurustelusuhde venäläisen taiteilijan kanssa ei ole tärkein syy lähtöön, vaan Carrie kokee erään elämänvaiheen loppuneen New Yorkissa. Ystävät menevät elämässään eteenpäin ja Carrie tuntee olevansa jotenkin jumissa. “It is the end of an era”, hän toteaa entisen seurapiiritytön hautajaisissa. Muutto ulkomaille edustaa pakotietä tilanteesta. Järjen ääni, Miranda, kaikuu kuuroille korville, “What are you going to do over there, eat croissant?”

Ajan tappamista Pariisissa

 

Alussa Carrie kokee tunnelmia, joihin jokainen joskus ulkomailla asunut voi samaistua. Kulttuurit törmäävät yhteen heti saapumisen jälkeen. Kaikki puhuvat ranskaa, eivätkä tee elettakään vaihtaakseen englantiin. Työ pitää miehen kiireisenä, eikä Carrielle liikene aikaa. Mies, joka on Pariisissa kotonaan, ei ymmärrä ongelmaa. Omaa paikkaa ei tahdo löytyä. SATC:n viimeiset jaksot ovat kuin “älä missään tapauksessa tee näin” opas ulkomaille muuttajalle.

Sen sijaan että, Carrie ilmoittautuisi kielikurssille, hän shoppailee Diorilla.(Kuinka monta kielikurssia yhden ostoskassin hinnalla saisikaan!) Ei puhettakaan että, kolumnisti ja julkaissut kirjailija alkaisi toteuttamaan ammatillisia kunnianhimojaan Pariisissa, tuossa kirjallisen kulttuurin mekassa. New York Star ei ollut innostunut Pariisia käsittelevistä kolumneista, mutta se tuskin on maailman ainoa lehti. Carrie ei yritäkään ymmärtää paikallista kulttuuria, vaan jotenkin olettaa amerikkalaisen avosydämisyyden sulattavan kyyniset eurooppalaiset. Paikalliset vaikuttavat töykeiltä ja tavat käsittämättömiltä. Hän ei ota selvää paikallisista ekspatriaattiryhmista tai amerikkalaisten ryhmistä. Itseasiassa hän ei onnistu hankkimaan yhtä ainoaa kaveria koko aikana, vaikka Pariisi on täynnä englantia puhuvia, samassa jamassa olevia haahuilijoita. Sen ainoan tilaisuuden tavata paikallisia faneja (!) tämä kirjailija onnistuu ryssimään. Päivänsä Carrie kuluttaa tarpomalla Pariisin katuja ees ja taas, korkokengillä! Ei ihme että, alkaa hiertämään.

Carrien käsittämätön saamattomuus ärsyttää mutta koska SATC on aikuisten satu, Mr. Big pelastaa kadulle joutuneen päähenkilön. Voi, kuinka monta oman elämänsä Carrieta täällä maailmalla on. Naisia, jotka joskus ovat lähteneet todellisen tai oletetun rakkauden perässä. Tarina koskettaa varmaankin siksi että, minäkin olin joskus yksi heistä.

Ulkomaille muuttaminen on suosittua

Viimeaikaisina trendejä globaalissa työvoiman liikkuvuudessa ovat lyhytaikaisten ulkomaankomennusten määrän kasvaminen ja pitkäaikaisten määrän laskeminen. Lyhytaikaisella tarkoitetaan alle vuoden mittaista ulkomaankomennusta.

Syy kehitykseen on kulujen leikkaamisessa ja talouden kasvussa tietyissä paikoissa. Esimerkiksi Australia, Aasian maat, Brasilia ovat tämän päivän kasvukeskuksia, joihin monet yritykset lähettävät työntekijöitään pysyäkseen kansainvälisessä kilpailussa mukana. Nämä trendit koskettavat sekä työnantajia ja globaalin liikkuvuuden parissa toimivia palveluntarjoajia, kuten muuttofirmoja ja veroasiantuntuja.

Muuttuneet olosuhteet ovat saaneet kansainväliset työnantajat säätämään maailmanlaajuiseen liikkuvuuteen liittyvia toimintasääntöjään. Monimuotoisemmaksi muodostuneen kentän kontrollointi on tullut yhä tarkemmksi kaikille globaalilla kentällä toimiville pelaajille.

Nuorilla ja nopeasti kasvaneilla yrityksillä voi olla puutteelliset toimintasäännöt työntekijöiden liikkuvuudesta tai ne voivat jopa puuttua kokonaan. Nopean kasvun vuoksi tehokkuuteen ei yksinkertaisesti ole ehditty kiinnittää huomiota ajoissa. On esimerkiksi saatettu aloittaa projekti, johon tarvitaan kansainvälistä tietotaitoa mutta ei ole otettu   huomioon paikallisia maahanmuuttolakeja. Näin ollen työtehtäviin tarvittavien henkilöiden muuttaminen kohdemaahan viivästyy ja koko projekti kärsii.

Aikataulunmukaisesti toteutetut visa hakemukset ja muut pakolliset valmistelut helpottavat työnantajan ja työntekijän elämää sekä säästävät rahaa ja aikaa. Tehtävään kannattaa värvätä asiantuntia. Maahanmuuton ammattilaiset ovatkin huomanneet visa hakemuksissa, kansainvälisessä verotuksessa ja muissa toimeksiannoissaan selvää nousua viime aikoina.

Perinteiset kansainväliset firmat ovat heränneet korvaamaan vanhat ekspatriaatteja koskevat toimintasääntonsä uusilla, joustavammilla versioilla. Näiden tulisi kattaa muun muassa työmatkalaiset, paikallisella sopimuksella palkatut maahanmuuttajat, lyhyelle ja pitkälle komennukselle lähtevät tyontekijät. Erilaiset liikkuvuuden mallit tarvitsevat omanlaisensa säännöt työnantajan tarpeista riippuen.