Marraskuussa Suomeen

”Baba, missä aurinko on?”, kysyi poikanen kun laskeuduimme Helsinki Vantaalle. Itse katsoin koneen ikkunasta havumetsän karvoittamaa maata, johon pientaloalueet oli summamutikassa viskelty. Huh, onneksi näkyi myös sitä tärkeintä, eli lunta.

Jep, marraskuuhan on tosi hyvä aika lähteä käymään Suomessa. Eikö vaan? Matkaan meidät ajoi huoli vanhempieni terveydentilan huononemisesta. Toisaalta löysin ajankohdasta hyviä puolia, kuten sen, etteivät tuttavat ja sukulaiset vielä ole kiivaimman joulustressin kourissa vaan ehdimme rauhassa tapaamaan heitä. Tärkeää oli myös että poikanen saisi kokea oikean talven ensimmäistä kertaa elämässään.

Kyseessä oli typykän ensimmäinen lentomatka ja meille kaikille ensimmäinen kahden pikkulapsen kanssa. Sen lisäksi emme ole koskaan käyneet perheenä Suomessa kylmänä vuodenaikana. Toisin sanoen meiltä puuttui kaikki talvivarusteet. Matka tarjosi siis ennalta kokemattomia haasteita.

Ensimmäiseen ongelmaan en keksinyt muuta järkevää ratkaisua kuin kantorepun. Intensiivisen googlettamisen  jälkeen päädyin Tulaan. Testasimme kantoreppua leikkikentällä, jossa se toimi kuin unelma. Jopa imettäminen onnistui siinä ja typykkä simahti ihan tyytyväisen oloisena. Hihkuin voittajafiiliksissa. Reissun päällä vauva osoittautui varsin rennoksi matkustajaksi, vaikka pohjimmiltaan vaikuttaakin olevan enemmän koti-ihminen. Lennot menivät tissi suussa ja nukkuen. Välilaskun aikana tyyppi tuijotti lentokentän vilinää Tulan uumenista. Paras ostos pitkään aikaan.

Lapsukaisten roudaamisen lisäksi suurin ongelma oli heidän vaatettamisensa pohjanmaan tundralla. Poikasella on täällä talvikenkinä vain nilkkavartiset nahkatennarit. Suomen olosuhteisiin sopimattomat nappaskengät siis, eikä tietenkään toppahousuja saati sitten haalaria. Koska en ole ollut ikinä äiti Suomessa, mielessäni risteili erilaisia kysymyksiä. Voiko vauvan laittaa toppahaalarissa auton lastenistuimeen ja montako kerrosta pitää laittaa leikki-ikäiselle haalarin alle? Suomalaiset kaverini pyörittelivät arvatenkin silmiään monenlaisille pohdinnoilleni, jotka heille ovat ilmiselviä.

Kyselykierros kaikkien tuntemiemme lapsiperheiden parissa tuotti kaksi IKEA kassillista talvivaatteita, kengät ja jopa ensiluistimet poikaselle. Ei tarvinnut lähteä ostamaan koko vaatekertaa vain parin viikon takia. Rahaa ja hermoja säästyi. Iso kiitos. Tämän reissun jälkeen nostan hattua välikerrosten ja toppavaatteiden, kinttaiden ja kypärämyssyjen kanssa kuukaudesta toiseen hikoileville suomalaisille pikkulasten vanhemmille. Ei ole heilläkään helppoa.

Aikaisempien kokemusten perusteella suorastaan pelkäsin tulevia lentoja sinivalkoisilla siivillä. Eniten huolestutti vauvan autonistuimen mahdollinen katoaminen Helsinki-Vantaalla jonnekin matkalaukkujen ja epämääräisen muotoisten tavaroiden pohjattomaan kaivoon. Huolet olivat turhia ja Finski hoiti hommat tällä kertaa oikein mainiosti. Asiakaspalvelukaan ei ollut yhtään pakkasen puolella vaan ystävällistä ja joustavaa.

 

Poikanen sai toteuttaa monta uutta kivaa juttua matkan aikana. Tehtiin lumiukkoja , heitettiin lumipalloja, käveltiin lumisessa metsässä ja pohdittiin missä kettu asuu, laskettiin pulkkamakeä. Luistelun vaikeus selvästikin yllätti tyypin. Hän oli ilmeisesti ajatellut liukuvansa jäällä kuin Oksana Baiul konsanaan mutta sai tyytyä lykkimään metallista tukikehikkoa. Miestä jai vähän harmittamaan että hirvenmetsästyskausi meni täpärästi sivu suun. Olisin suhteellisen helposti voinut muiluttaa hänet naapurusten ukkeleiden metsästysporukkaan. Omakohtaista kokemusta kuulema olisi loytynyt kalashnikovin käsittelystä sekä lampaan nylkemisesta. Ensi kerralla sitten.

Reissun tarkein tavoite, eli isovanhempien kanssa vietetty aika, saavutettiin sataprosenttisesti.

Lapseni puhuu huonoa suomea

Ja se riittää ihan hyvin.

Tilanteemme on aika tyypillinen ulkosuomalaisille. Elämme Baabelin tornin varjossa. Pääsääntöisesti puhun suomea kun olen kaksi lapsen kanssa, yhdessä puhumme englantia, mies puhuu välillä arabiaa. Päiväkodissa lapsi puhuu englantia ja hollantia. Puhun hollantia itse töissä ja välillä harjoittelemme sitä kotona lapsen kanssa. Poikasen puheessa kuulee usein kolmea kieltä samassa lauseessa, mikä on normaalia kolmi-nelivuotiaana. En ole monikielisyyden asiantuntija mutta se on ollut osa elämääni ja erilaisia perhekuvioitani viimeisten vuodet. Kokemukseni perusteella monella kielellä ei lapsen päätä voi saada sekaisin.

Onnekseni en ole koskaan törmännyt kovin negatiivisiin käsityksiin monikielisyydestä. Kukaan ei esimerkiksi ole vaatinut minua puhumaan ainoastaan hollantia lapselleni, vain sen takia, että asumme Alankomaissa. Valitettavasti vastaavista tapauksista kuulee toisinaan. Suurimmaksi osaksi reaktiot ovat siis olleet positiivisia.

Monikielisyyteen suhtaudutaan silti usein ongelmalähtöisesti sen sijaan, että sen ajateltaisiin olevan luonnollista. Siitä huolestutaan jo siinä vaiheessa kun pulla on vielä uunissa. Suurimmalle osalle maailman ihmisistähän monikielisyys ja kielten sekoittaminen puheessa on normaalia. Ihan ilman sen kummempia metodeja, joilla arkista kielenkäyttöä yritettäisiin järjestää tai kielikylpyjä. Yritän lähestyä kielten sekamelskaa elämässämme tästä näkökulmasta käsin.

Kuulun selvästikin siihen ryhmään ulkosuomalaisia, jotka opettavat suomen kieltä jälkikasvulleen niiltä main, missä rima on matalimmalla. Törmään usein ulkosuomalaisiin, jotka tekevät suomen kielestä itseään isomman numeron. Henkilökohtaisesti niskakarvani nousevat pystyyn jos vanhempi teeskentelee, ettei ymmärrä kun lapsi puhuu jotain muuta kieltä kuin suomea, eikä suostu vastaamaan lapselle ennenkuin tämä on saanut puserrettua asiansa suustaan suomeksi.

En vaadi tai järjestelmällisesti kouluta kolmivuotiastani oppimaan täydellistä suomea. En ole tilaillut läjäpäin suomalaisia videoita, kirjoja ja muuta suomenkielistä materiaalia lapsoselle. En ole, enkä ainakaan vielä aio ilmoittaa häntä Suomi-kouluun. Tärkeysjärjestyksessäni uimakoulu ja musiikkikoulu tulevat ensin, koska uskon poikasen hyötyvän niistä enemmän.

En ole koskaan käyttänyt sen kummempia keinoja suomen kielen vahvistamiseksi. Kuuluisaa ”yksi vanhempi – yksi kieli”- metodia harkitsin vakavasti ehkä viisi sekuntia lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Totesin sen käytännössä aivan mahdottomaksi toteuttaa. On ollut luonnollisempaa puhua sitä kieltä, mikä kulloiseenkin tilanteeseen sopii. Se, että itsepintaisesti jankkaisin lapselle vain suomea missä vain milloin vain, olisi hankalaa. Se ei myöskään olisi tarkoituksenmukaista.

On erittäin epätodennäköistä. että lapseni muuttaa Suomeen, ainakaan lähitulevaisuudessa. Hän tuskin hyppää suomalaiseen koulujärjestelmään, jossa sujuva kielitaito olisi avainasemassa. Mikäli ulkosuomalaisen suunnitelmissa on palata Suomeen lasten ollessa kouluikäisiä, on suomen kielen ylläpitäminen tietysti tärkeää ja perusteltua. Ulkosuomalaisten lapsille on tarjolla monenlaista tukea suomen kielen oppimiseen. Monessa maassa on Suomi-koulu, Kulkuri toimii maailmanlaajuisesti ja montaa muutakin virikettä löytyy. Joissakin kansainvälisissä kouluissa on jopa mahdollista saada suomen kielen opetusta normaalin opetussuunnitelman ohessa. Jos muuttaisimme johonkin toiseen maahan, yrittäisin löytää mieluummin hollanninkielisen kerhon. Sitä kieltä lapsi kuulee kotona vähemmän kuin suomea.

Suomen kieli on oma äidinkieleni ja siinä mielessä tärkeä osa oma ilmaisuani. Siksi haluan myös puhua sitä lapselleni. Henkilökohtaiset nostalgia- tai identiteettisyyt eivät mielestäni ole silti riittävä peruste sille että, alkaisin panostamaan lapsen suomen kielen tasoon. Suomi on minulle tärkeä kieli mutta ei tarkoita sitä, että sen täytyisi olla sitä myös lapselleni. Poikanen pärjää mainiosti sillä suomella, jonka minulta oppii. Jos joskus tarvetta ilmenee, hän voi opetella sitä tai mitä muuta kieltä tahansa, paremmin vanhempana. Suomihan ei ole varsinainen maailmankieli, jonka voisi ajatella olevan hyvin oleellista tulevaisuuden menestymisen kannalta.

Mieluummin yritän tukea monikielisyyttä. Ihmisellä voi olla monta kotimaata, kulttuuria ja äidinkieltä. Jos puheessa kuuluu aksentti, mitä se haittaa? Niinhän on suurimmalla osalla maailman ihmisistä.

 

 

Skype – vaarit ja Facetime-mummut

Isovanhempien osallisuus perhe-elämään on kuulema ollut tapetilla Suomessa kuluvan vuoden aikana. Suomessa voivottelun keskiössä on ollut vanhuksien väsymys lastenhoitoon ja heidän hyväntahtoisuutensa väärinkäyttö. Siitä on kirjoittanut osuvasti muiden muassa Salamatkustaja.

Kirjoitin aikaisemmin hollantilaisesta isovanhemmuudesta ja heidän roolistaan yhteiskunnassa. Kuten suomalaisessakin julkisessa keskustelussa, ne ääripäät tuntuvat nousevan esille. Joillekin on ihan normaalia että, jälkikasvu menee koulupäivän jälkeen mummolaan ja isovanhempien tuki säästää päivähoitokustannuksissa satoja euroja kuussa. Toisaalta on niitä mummoja, jotka eivät koskaan halua osallistua lastenlastensa arkeen. Ei edes sellaisissa tilanteissa, kun apua todella tarvittaisiin. Esimerkiksi jos jompi kumpi vanhemmista sairastaa vakavasti, toinen on kiinni töissä ja lapset niin pieniä etteivät vielä itsenäisesti pärjää.

 

Isovanhempien osallisuus tai pikemminkin osallistumisen puute on iso asia myös ulkosuomalaisille. Jos perheen ulkopuolista tukea arjen pyörittämiseen tarvitaan, saa sitä rahalla vierailta ihmisiltä. Kumpaankin mummolaan on sen verran matkaa että, itse mietin, miten mummut ja vaarit saisi pidettyä mukana meidän elämässämme. Toiseen menee 12 tuntia ovelta ovelle, toiseen pikkuisen vähemmän. Kummassakin maassa on tähän asti käyty noin kerran vuodessa. Isovanhempien ikääntymisen ja sairasteluiden takia heidän matkustamisensa Alankomaihin on käynyt yhä rajoitetummaksi.

Skype tai FaceTime on meille, kuten varmasti monille muillekin ulkosuomalaisille, muodostunut aivan korvaamattomaksi. Monille toimii säännollinen, yhteisesti sovittu soittoaika. Skypen kautta on laulettu laulettu ja loruiltu, kiukuteltu, jaettu kuulumisia, näytetty autoleikkeja ja ruokailtu yhdessä. Tällä viikolla esiteltiin uusia lenkkareita ja hyppytemppuja joita ne jalassa voi tehdä. Aina eivät nämä tapaamiset mene aivan putkeen. Vilkasta kolmivuotiasta kiinnostaa useimmiten ympäriinsä juoksentelu ja kiljuminen juuri silloin kun Skypen soittoääni pärähtää. Eipä sitä yleensä saa pysymään missään tilanteessa kovin pitkään paikallaan. Jaan myos kuvia Facebookissa omille vanhemmilleni, Whatsupilla miehen siskolle. Onneksi oma äitini osaa käyttää tietokonetta ja miehen äidille on atk-apua ihan vieressä. Jos niin ei olisi, voisi yhteydenpito olla melkoisen vaikeaa. Monille vanhuksille internet voi olla vähän liian abstrakti käsite. Lastenkirjoja, palapelejä, CD levyjä ja vaatteita on kulkenut ihan perinteisessä postissa meillepäin.

Muitakin tapoja pitää yhteyttä onneksi on. Valokuva-albumin kokoaminen yhteisistä hetkistä. Sukupuun tekeminen lasten ja isovanhempien projektina. Mummolle voisi vaikka ehdottaa (ilta)satujen lukemista nauhallle. Jos mahdollista, yhteinen loma jossain muualla kuin mummolassa tai ulkosuomalaisten asuinpaikassa voisi olla hieno kokemus. Osta päiväkirja, johon lapsi ja isovanhempi kirjoittavat vuorotellen jotain ja lähettävät sitten takaisin. Mikä ihana muisto siitä jää.

Onko teillä kikkakolmosia maantieteellisen välimatkan voittamiseen? Miten teillä pidetään yhteyttä kaukana asuvien mummujen ja vaarien kanssa?

Onko sinne Suomeen aina pakko mennä?

Lomasesonki on täällä. Paitsi meillä. Olen viimeisilläni raskaana, joten lentokoneet tuskin huolivat minua kyytiinsä. Lisäksi ajatus siitä että, kaikki yli 15 vuotta vanhat kodinkoneet päättävät pamahtaa juuri kun olen kotiutunut synnariltä, ei houkuttanut. Aparaatit lähtivät vaihtoon mutta ottivat pari tonnia euroja mennessään.

Tänä kesänä emme siis ole matkusta Suomeen. Onneksi meillä on siihen hyvät syyt, muuten iskisi syyllisyys. Suurimman osan vuotta minulla on nimittäin sellainen fiilis, ettei hirveästi huvittaisi lomailla Suomessa. Syy siihen ei suinkaan ole synnyinmaassa ja sen ihanissa ihmisissa, joita toki kaipailen. Siitä on kaksi vuotta aikaa kun kävimme sellaisella lomamatkalla, joka ei suuntautunut jomman kumman kotimaahan.

Kuva puhukoon puolestaan. http://www.kaleva.fi

 

Kyseessä on tyypillinen ulkosuomalaisen dilemma. Lomalla pitäisi mennä Suomeen mutta kun muuallakin olisi kiva joskus käydä. Jos kaikki lomat kuluvat Suomessa, saattaa siihen rutiiniin alkaa jossain vaiheessa haluamaan vaihtelua. Haikaillaan vaihteeksi ”omalle” lomalle, hotelliin, eikä sukulaisten nurkkiiin pyörimään. Vaikka ystäviä ja sukua on tärkeää tavata, myös heidän kanssaan kaipaa omaa tilaa. Kutsu serkun häihin tai kummilapsen kaste-/rippi-/ lakkiasjuhliin saattaa aiheuttaa yllättävää ahdistusta.

Sitten on tietysti niitäkin, joille Suomi on se ainoa oikea loma-paratiisi ja sinne mennään vaikka toinen jalka haudassa. Vuoden ympäri. Suomeen pääseminen on niin tärkeää että, matkoja muihin kohteisiin karsitaan sen vuoksi. Jos jostain syystä Suomeen ei pääsekään muutamaa kertaa vuodessa, iskee maailmanluokan eksistentiaalinen kriisi.

Kyseessä on myös käytännön syistä johtuva ongelma. Kaikkien lomapäivien ja matkustamiseen tarkoitetut rahojen tuhlaaminen Suomessa ravaamiseen turhauttaa. Nämä tekijät koskettavat niitäkin, jotka asuvat jo valmiiksi ulkomaisessa lomakohteessa, kuten Australiassa tai Floridassa. Esimerkiksi USAssa työskenteleville lomapäivät ovat harvinaista hupia, jotka varmasti lasketaan tarkkaan. Lennot Suomeen ja maan sisäiset juna- tai lentomatkat ovat tekevat yleensä järkyttävät kolon matkakassaan. Samalla rahalla kun pääsisi johonkin eksoottisempaan kohteeseen, jossa aurinko takuuvarmasti paistaa ja drinkki kiikutetaan altaan reunalle nopeammin kuin torakkaa ehtii sanoa. Onnellisia ovat ne, joille raha ja aika eivät tuota rajoitteita.

Puun ja kuoren välissä sen sijaan ovat ne, joiden puoliso on kotoisin jostain muusta kuin perheen asuinmaasta tai Suomesta. Se nimittäin tarkoittaa pakkolomia ei vain Suomessa vaan myös siellä perheen toisen aikuisen synnyinmaassa. Hankalaksi tilanne menee, jos mummolat sijaitsevat eri mantereilla. Muiden lomakohteiden suhteen on tikat aika nopeasti heitelty.

Pyrimme käymään tasapuolisesti sekä Suomessa että Libanonissa. Täytyy kyllä myöntää että, minulla Suomi voittaa, jos on pakko valita. Hiljaisuus, puhdas ilma ja luonto antavat mielen levätä kummasti enemmän kuin pakokaasuinen asfalttiviidakko, jossa lapsia ei voi päästää silmistään edes sekunninmurto-osaksi. Silti kaipaan myos sillöin tällöin tuota Lähi-idän pölyistä helmeä jossa äärimmäisyydet kohtaavat. Mutta mehän emme valitse, kummassakin käydään.

Vaikeuksista huolimatta ulkosuomalainen keksii kaikenlaisia keinoja päästäkseen Suomeen. Ajassa ja rahassa säästää kun perheen toinen aikuinen lähtee jalkikasvun tai vain nuorimmaisen kanssa pyorähtämään sukulaisissa. Jos etätyö on mahdollista, moni ottaa joustosta ilon irti tekemällä Suomen reissulla töitä grillauksen ja saunanlämmittämisen välillä. Vietin kerran poikasen kanssa 5 viikkoa Suomessa. Mies oli matkassa mukana pari viikkoa, naputteli sähköposteja tuvan peräkammarissa ja ehti pyörähtää Saksassakin jossain välissä. Puhelut Amerikkaan se soitteli perunamaan reunalta.

Viimeinen niitti Suomeen vääntäytyneelle ulkosuomalaiselle ovat sellaiset sukulaiset ja kaverit, jotka eivät ymmärrä uhrauksen suuruutta. Nämä kiittämättömät olettavat ulkosuomalaisen ravaavan ympäri Suomea kahvittelemassa heidän luonaan. Eivät raivaa tilaa kalenteristaan niinä päivinä kun ulkosuomalainen on paikkakunnalla: ” Voi kun me ajateltiin käydä miehen siskolla muuten vaan kylässä tuossa 20 km päässä just silloin kun te olette paikkakunnalla… ” Viattomalla äänellä esitetty kysymys: ”Milloin te tulette taas uudestaan käymään täällä?”, saa ulkosuomalaisen näkemään punaista.

Tästä päästäänkin kivasti seuraavaan aiheeseen, joka saa ulkosuomalaisen repimään hiuksiaan. Voisivatkohan ne sukulaiset ja kaverit joskus tulla sinne ulkomaille kyläilemään?

Parasta ulkosuomalaisuudessa

Olen mieluummin ulkosuomalainen kuin suomalainen. Tuossa yhdyssanassa, joka muodostuu kahdesta sanasta, ”ulko-” ja ”-suomalainen” kiteytyy kulttuurisen identiteettini kaksi puoliskoa.

Ensimmäinen osa, ”ulko-” edustaa minulle tärkeää identiteettini osaa. Se näkyy ja tuntuu päivittäisessä elämässäni enemmän kuin suomalaisuus. Katselen synnyinmaatani etäältä, ulkoapäin. Seuraan kyllä Suomen asioita tarkasti mediasta, vähintään uutisotsikot päivittäin. Luen blogeja ja kolumneja ajankohtaisista asioista. Olen silti ulkona arkielämästä ja käytännön kosketus suomalaiseen elämänmenoon puuttuu. Olen vähän pihalla ja siihen tyytyväinen.

Ilman ulkosuomalaisuutta olisin jäänyt vaille monesta asiasta, jotka merkitsevät minulle niin paljon. Suurella todennäköisyydellä en olisi saanut tilaisuutta tavata lukuisista eri kulttuureista ja maista tulevia ihmisiä ja työskennellä heidän kanssaan. En olisi tottunut puhumaan kolmea kieltä sekaisin arjessani. En ehkä olisi monikulttuurisessa parisuhteessa. Se lista on pitkä.

Uskon lujasti että tulevaisuus on monikulttuurinen ja monikielinen. Lapseni jäisivät paitsi näistä suuremmoiseista lahjoista, joihin he nyt saavat kasvaa. Lisäksi he, kuten minäkin, oppivat että asioita voi tehdä ja tarkastella niin monella eri tavalla.  Kuten monille muillekin ulkosuomalaisille vanhemmille, se on kenties kaikkein tärkeintä ulkomailla asumisen antia. Siksi haluan kasvattaa lapseni maailmankansalaisiksi, en ainoastaan suomalaisiksi. Se on valinnanvapautta olla itsensä ja kerätä, kuten niin usein mainittu, ne rusinat pullasta, suklaahiput keksistä tai kirsikat kakusta. Miten vaan, tulos on sama.

Sanan toinen osa ” -suomalainen” edustaa minulle Suomen passia, äidinkieltä ja taustaani, joka väistämättä vaikuttaa arvoihini ja normeihini. Luullakseni osin alitajuisesti. Siellä se suomalaisuus jyllää taustalla. Välillä saan itseni kiinni tietynlaisesta ajattelumallista tai reagointitavasta, jonka tunnistan hyvin suomalaiseksi.

Olen kiinnostunut toisista suomalaisista kun heihin täällä törmään ja nautin puhuessani suomea. Suurin osa ystävistäni Alankomaissa on suomalaisia. Jotenkin toisiin suomalaisiin on helppoa tutustua. En silti koe tarvetta korostetulle suomalaisuudelle ja suomen kielen alustalle asettamiselle, johon joskus ulkosuomalaisten keskuudessa törmää.

Stuart Hall, tunnettu jamaikalais-englantilainen sosiologi, on sanonut seuraavalla tavalla: Kulttuuriset identiteetit juontavat juurensa aina jostain, niillä on oma historiansa mutta ne ovat silti jatkuvassa muutoksen tilassa. Sanan ulkosuomalainen ensimmäinen osa, ”ulko-” on minulle tärkeämpi kuin sen jälkimmäinen osa, ”-suomalainen”, koska ei edusta juuriani vaan tätä hetkeä ja tulevaisuutta.

Nämä pohdintani tällä kertaa ovat vastaus Longon and Beyond – blogin Lenan haasteeseen ulkosuomalaisille bloggaajille. Lista muiden ulkosuomalaisten bloggaajien ajatuksista tästä samasta teemasta löytyy Lenan blogista.

Lapsi ummikkona hollantilaiseen peruskouluun

Ulkomaille muuttaminen on hiljalleen muuttamassa muotoaan. Työnantajat eivät jakele rahaa niin avokätisesti kuin aikaisemmin.

Se tarkoittaa käytännössä sitä että, ulkomaille muuttava työntekijä on yhä useammin omillaan. Taloussanomat uutisoi yleistyvästä muuttorahasta. Ekspatriaatti saa muuttoon korvamerkittya rahaa tyonantajalta mutta joutuu käytännössä maksamaan vielä lisää omasta sukanvarrestaan. Sen lisäksi että, muuttokuormat ovat pienentyneet, ovat myös tukitoimet kohteessa kärsineet leikkauksista. Esimerkiksi kalliita kansainvälisten koulujen lukukausimaksuja ei välttämättä korvata. Toiseksi ihmiset muuttavat yhä enemmän itsenäisesti, eivätkä ole jonkin Suomessa toimivan yrityksen lähetettyjä työntekijöitä. Silloin on yleensä kyse muutosta pitkällä tähtäimellä, ei niinkään kolmen vuoden ekspatriaattikeikasta. Tällaisessa tilanteessa valitaan paikallinen koulu kansanvälisen sijaan rahoituksen perusteella mutta myös kun maahan aiotaan asettua useiksi vuosiksi eteenpäin.

Esimerkiksi Alankomaissa yhä useamman suomalaisen muuttajan on tutustuttava paikalliseen hollantilaiseen peruskouluun. Yksi suurimmista kynnyksistä suomalaiselle voi olla koulunaloitusikä. Oppivelvollisuus alkaa 5 vuotiaana mutta käytannössä kaikki lapset aloittavat koulun täytettyään neljä vuotta. Alkuvuodesta syntyneet käyvät ykkösluokkaa tai niinsanottua nollaluokkaa kesälomaan saakka ja aloittavat ykkosellä syyskuussa. Mikäli mahdollista, muutto kannattaisi ajoittaa jonkun pidemmän loman alkuun, jotta lapsille jää aikaa ensin tutustua uuteen kotiin ja ympäristöön ennen suurta hyppyä uuteen kouluun. Kansainvälisessä muutossa kesäloma onkin juuri siksi suosituinta aikaa.

Alankomaissa peruskoulut ovat helisemässä kun niihin hakee lapsia, jotka osaavat hollantia hyvin heikosti tai eivät ollenkaan. Tähän on tietysti montakin syytä. Vaikka maahanmuutolla on täällä pitkät perinteet, saattaa kolmannen maahanmuuttajataustaisen polven lasten hollanninkielen taito olla heikkoa.  Toisekseen globaalit muuttoliikkeet näkyvät myos koulujen arjessa. Maahan pyrkivien pakolaisten määrä on kasvanut viime vuosina. Yleisesti ottaen myös länsimaalaiset muuttavat ulkomaille enemmän kuin aikaisemmin.

Onneksi kunnat panostavat useissa peruskouluissa hollanninkielen opetukseen ummikoille. Amsterdamin kunta tarjoaa monenlaisia tapoja tehostaa koululaisten kielenoppista, niin että he pääsevät samalle tasolle hollantilaisten lasten kanssa. Niinsanottu linkkiluokka (schakelklas) tai tulokasluokka (nieuwkomerklas) tarjoavat vuoden mittaisen teho-opetuksen hollanninkielestä. Sen jälkeen lapset ovat valmiita siirtymään tavalliselle peruskoululuokalle. Lomakoulussa (vakantieschool) on mahdollista opiskella hollantia koulupäivän jälkeen tai loma-aikoina, joita Alankomaiden koulusysteemissa on usein. Peruskoulun viimeisen lukuvuoden voi tuplata luokalla, joka keskittyy kieleen ja mahdollistaa siirtymisen lukioon. Haagin kouluissa on tarjolla myös linkkiluokkia ja tulokasluokkia. Kaikki hollantilaiset peruskoulut eivät ota ummikkoja oppilaikseen, niillä ei joko ole resursseja tai ne haluavat profiloitua toisin.

Suomalainen Niina muutti perheensä kanssa Alankomaihin, jolloin perheen kouluikäiset lapset siirtyivät hollantilaiseen peruskouluun. ” Ei me oltu osattu tosiaan ajatella että, kouluun ei vaan noin mennä, vaan sinne pitää hakea,”, hän kommentoi prosessin alkua.

Niina otti yhteyttä yli 15 kouluun tulevassa kotikaupungissaan ja kyseli asiasta. Osasta ei vastattu mitään, osalla oli oppilaiden kiintiö jo täynnä. ” Muutamista tuli vaan sellainen olo, ettei se koulu ole tarkoitettu meidän lapsille.” Oikean koulun löytäminen oli haastavaa. Muutto ulkomaille oli itsessään jo iso asia, joten perhe halusi löytää pienen ja kotoisan koulun.

Kun kooltaan ja sijainniltaan sopiva hollanninkielenopetusta tarjoava koulu sitten loytyi, asioista sovittiin ensin sähköpostilla. Myöhemmin Niinan mies kävi vierailemassa koulussa. Tutustumiskäynti kannatti, sillä perhe sai hyvän kuvan koulusta ja siitä, millainen ensimmäinen vuosi tuli olemaan.

Ensimmäiseksi vuodeksi lapset menivät kaikki samaan luokkaan, jolle ulkomailta muuttaneet sijoitettiin. Luokan sisällä lapset jaettiin ikänsä mukaisiin pienryhmiin. Ensimmäiset päivät vanhemmat saivat olla mukana tukemassa lapsia ja seuraamassa opetusta. ”Olemme olleet todella tyytyväisiä valintaamme”, Niina summaa.

Koulua valittaessa kannattaa miettiä tarkasti tulevaa asuinaluetta. Hollantilaiset koulut ottavat etusijassa oppilaita lähiympäristöstään. Toisin kuin Suomessa, kaikki hollantilaiset peruskoulut eivät ole yhtä hyviä opetuksen laadun suhteen. Eroja voi olla ilmapiirissä, opetustavoissa ja kansallisen Cito kokeen tuloksissa. Cito koe vaikuttaa siihen, jatkaako lapsi lukioon ja yliopistoon vaiko ammattikouluun. Alankomaiden opetusjärjestelmä on hyvin eri tyyppinen kuin Suomessa ja jo peruskoulumenestys vaikuttaa ratkaisevasti jatko-opintojen mahdollisuuteen. Koulujen tasoerot ovat täysin julkista tietoa.

Yleensä parhaat hollantilaiset peruskoulut ovat arvostetuilla ja korkeasti koulutettujen ihmisten suosimilla aluieilla. Näihin kouluihin voi olla jopa vuosien jonot ja niihin haetaankin heti lapsen syntymän jälkeen. Kunnat jakavat kerran vuodessa ilmestyvää opasta (esimerkiksi Amsterdam) jossa on esitelty kaikki kunnan alueella toimivat koulut.

 

 

 

 

Ammattina relocation-konsultti

Kaikilla ulkosuomalaisella on kokemusta vähintään yhteen maahan muutaamisesta, monella useista muutoista ei puolille maailmaa. Muuton syistä riippuen erilaiset relocation-palvelut ovat varmasti tulleet tavalla tai toisella tutuiksi. Olen työskennellyt kansainvälisissä organisaatioissa ulkomaanmuuttojen parissa noin 6 vuotta. Vaikka on toki päiviä, jotka vaihtaisin pois, voin kaikenkaikkiaan sanoa rakastavani tätä alaa.

Useimmiten henkilökohtaisten tavaroiden kuljettaminen kontissa tai lentokonella maasta toiseen toiseen korvataan tyonantajan puolesta. Kohteessa tarjottavat palvelut vaihtelevat riippuen työnantajaorganisaatiosta ja muutettavan työntekijän sopimuksesta. Kaikki organisaatiot eivät tarjoa ekspatriaateilleen relocation-pakettia kohteessa tai se on hyvin rajattu. Jotku muuttajat joutuvat tekemään varsinaista myyräntyötä saadakseen elämän peruspilarit kohdilleen kun taas toisille on tarjolla relocation-palveluita asettumista helpottamaan. Osa työnantajaorganisaatioista tarjoaa tietyn summan muuttoon korvamerkittyä rahaa, jonka saa käyttää kullekin ekspatriaatille mieleisellä tavalla.  Relocation-paketit voivat olla siis hyvin erinäköisiä.

Relocation-konsultti valmistautuu iskemaan kyntensa viattomaan ekspatriaattiin.

Moni kokenut ekspatriaatti saattaa ajatella, ettei tarvitse relocation-konsultin apua. Näin voikin olla, etenkin jos kyseessä on perheetön ja kokenut muuttaja. Työnantajaorganisaatiot eivät tarjoa hintavia relocation-palveluita työntekijöilleen huvin vuoksi. Jos ekspatriaatti joutuu etsimään kaiken onnistuneeseen muuttoon tarvittavan tiedon omin päin, kuluu aikaa ja vaivaa tarpeettoman kauan. Ekspatriaatti stressaantuu ja joutuu olemaan poissa töistä asioitansa selvittelemässä pidempään kuin jos relocation-konsultti selvittaisi hänelle kaiken valmiiksi pureskeltuna. Esimerkiksi asuntoa vuokrattaessa relocation-konsultin tuki estää jymäytetyksi tulemisen, ja siten ennalta ehkäisee ongelmia. Liian monesti työnantajan henkilöstöosasto saa selvitella näitä sotkuja jälkikäteen. Eikä siitä kukaan tykkää. Euroopan sisälläkin muutettaessa joka maassa on eri lait ja käytännöt. Saati sitten jos muutetaan Euroopan ulkopuolelle. Kokeneinkaan sankarimatkailija ei voi tietää kaikkea. Jo laillisten sanktioiden pelko on erittäin hyvä syy työnantajalle palkata relocation-firma. Kolmanneksi kielimuuri saattaa nousta eteen heti kättelyssä. Vaikka maassa puhuttaisinkin laajasti englantia, kuten esimerkiksi Alankomaissa, viralliset asiat hoidetaan aina maan virallisella kielellä.

 

Työnantajasi on palkannut relocation-firman tiettyjä toimintoja varten. Tee relocation-konsultillesi heti selväksi, mihin palveluihin olet oikeutettu ja millä aikavälillä. Tämä on tärkeää, jotta välttyisit vakavimmilta seurauksilta. Mikäli esimerkiksi tiettyjä rekisteröintejä ei ole hoidettu ajallaan, joudut sinä ja työnantajasi ongelmiin. Vaikka pomosi varmasti haluaisi sinun tekevän töitä 110% tarmolla heti maahan saapumisen jälkeen, on tietyt pakolliset maahanmuuttokuviot hoidettava ajallaan. Moni asiakas saattaa esimerkiksi sanoa, ettei millään ehdi saapua hakemaan veronumeroaan. Niveliin tulee liikettä, kun kerron ettei palkkaa voi maksaa ilman kyseistä tunnusta. Kun sovit tapaamisia relocation-konsultin kanssa, pidä niistä kiinni. Yleensä virastoihin ja muihin virallisiin paikkoihin on jonot ja uutta tapaamisaikaa voi joutua odottamaan pitkään.

Kerro selkeästi, millaista asuntoa etsit ja listaa vaatimuksesi. Yritä olla muuttamatta vaatimuslistaasi liian radikaalisti kesken kaiken. Suunnittele, mistä vaatimuksista voit tarpeen tullen joustaa. Mieti tarkkaan, mikä on maksimi budjettisi ja kysele relocation-konsultilta mihin se realistisesti riittää. Kahdeksassa kerrassa kymmenesta budjetti ja haaveet unelmien kämpästä eivät kohtaa. Relocation-konsultti todennäköisesti tuntee paikalliset asiat paremmin kuin sinä. Hyvä konsultti ei koskaan perusta osaamistaan mutu-tuntumaan vaan faktoihin ja kokemukseen. Esimerkiksi Alankomaissa vuokra-asuntojen markkinat liikkuvat nopeasti. Jos konsultti neuvoo nappaamaan sen tänään löytyneen lähes-täydellisen asunnon, ei ehkä kannata odottaa jotain vieläkin parempaa (jota tuskin tulee vastaan). Noin 90% varmuudella se lähes-täydellinen on huomiseen mennessä jo vuokrattu nopeammalle.

Jos sinusta tuntuu että henkilökemiat eivät kohtaa relocation-konsultin kanssa, kommunikaatio pätkii tai et saa tarvitsemaasi informaatiota, ei kannata jäädä katkeroitumaan. Asiakkaalle on tultava sellainen olo että, häntä kuunnellaan , ymmärretään ja asiat tulevat järjestymään. Ota yhteyttä työnantajasi henkilöstöosastoon tai suoraan relocation-firmaan. Monesti konsultin voi vaihtaa toiseen tyyppiin, jonka kanssa syntyy yhteinen sävel. Asiakkaan tyytyväisyys on varmasti prioriteetti kaikille osapuolille.

Kaikenlaisista kulttuureista tulevien asiakkaiden kohtaaminen on rikastuttavaa, samoin yhteistyö ympäri maailmaa sijoittuvien kumppaneiden kanssa. Samalla se on haasteellisinta. Muutto ulkomaille on useimmillle melkoinen stressin lähde, eikä se välttämättä tuo esille ihmisen parhaita puolia. Syystä tai toisesta johtuen hankalia asiakkaita mahtuu joukkoon sen verran että, elämä pysyy mielenkiintoisena. Toisaalta jokaisella asiakkaalla on omanlaisensa tarina, eikä kahta samanlaista tule vastaan. Ihmisen aito kohtaaminen, kuunteleminen ja kunnioittaminen on oleellinen osa työtä. Vaikka kansainvälisen muuton alalla vallitsee kova kilpailu ja tuoton tavoittelu kuten missä tahansa muuallakin, empatia on todella tärkeää. Ilman sitä ei kovin pitkälle potki. Joidenkin asiakkaiden matkassa saa kulkea niin kauan että, heidän kohtaloitaan miettii vielä pitkään varsinaisen työn loputtuakin.

Naistenpäivä jokapäivä

Unohdin koko eilisen naistenpäivän, kunnes tulin vilkaiseeksi internetin ihmeelliseen maailmaan. Naistenpäivää tuuttasi joka kulmalta.

Törmäsin tähän Economistin julkaisemaan taulukkoon, jossa Suomi loistaa sijalla yksi. Tilastossa oli asiaa käsitely työelämän näkökulmasta. Sinänsä ei ole yllätys, että Suomessa naisilla on esimerkiksi parhain koulutus ja korkein osallisuus työelämään. Äitisloma on vastaavasti tosi pitkä ja lastenhoitomaksut vähäiset.

Business nainen suunnittelee. Vai olisiko tassa joku mediaseksikkaan alan ammattilainen?

 

Mitä ulkomaille muutto merkitsee suomalaiselle naiselle? No, se voi olla tosi monia asioita elämäntilanteesta riippuen tietysti. Paljon riippuu myös muuton syistä.

Jos nainen muuttaa puolison mukana niin sanottuna trailing spousena, se tarkoittaa oman työuran taakse jättämistä. Onnekkaammaat saavat sapattivapaata pariksi vuodeksi. Toisille se merkitsee lopputiliä. Käytännössä nainen siiirtyy työelämästä kotirouvan asemaan. On monia maita, joihin vain kansainvälisen yrityksen lähettämä työntekijä saa työluvan. Useimmiten mukana muuttava puoliso saa tehdä töitä mutta onkin toinen kysymys, löytyykö niitä uudessa asuinmaassa. Joskus, onneksi, työntekijä onkin nainen ja perhe seuraa mukana. Nuoret sinkkunaiset muuttavat yhä useammin ulkomaille opiskelemaan tai töihin. Ainakin joksikin aikaa. Moni löytää puolison ulkomailta ja jää sille tielle.

Ulkomaille muutto ei välttämättä ole autuaaksi tekevä valinta työuran kannalta. Ainakaan edellä mainitun mittauksen mukaan. Kun parin vuoden asumisesta tuleekin pysyvää, asuinmaan realiteetit alkavat viimeistään vaikuttamaan arjen valintoihin. Lastenhoidon kustannuksista voi tulla este työssäkäymiselle, naisten voi olla vaikea päästä joihinkin tehtäviin, raskaus saattaa tarkoittaa työn menetystä ja niin edelleen. Toki ulkomailla asumisessa muut tekijät kuten esimerkiksi ilmasto, kulttuuri, yhteisöllisyys, kansainvälisyys voivat painaa vaakakupissa yhtä paljon.

Hollanti näkyy listalla hieman alempana mutta ei täällä asiat niin huonosti sentään ole. Tämänhetkisen pestin päättymiseen on vain 3 viikkoa aikaa. Ehdin siis ansaita työttömyystukea kaksi kuukautta, ennenkuin alan saamaan äitiysrahaa. Alankomaissa siis työtönkin voi saada aitiysrahaa 16 viikon ajan. Viimeiset 4 viikkoa ennen synnytystä ja sen jälkeen vielä 3 kuukautta. Sekä työttömyystuki että äitiysraha ovat sidottuja edellisen työn palkkatasoon. Asiat ovat siis paljon paremmin kuin monessa muussa maassa.

Se taulukko.

 

 

Amsterdamin asuntomarkkinoilla – West

Keskustasta länteen löytyy monia mainioita edullisempia asuinalueita. Yhdistäviä tekijöitä niille kaikille ovat monikulttuurisuus ja hyvät yhteydet sekä keskustaan että moottoritielle. Jonkin tilaston mukaan Westistä löytyy yli 170 eri kansallisuutta. Amsterdam Westin kattavat Oud West, Baarsjes, Bos en Lommer ja Westerpark. Ne kaikki jäävät kehätien sisälle.

Oud West on vanhin, idyllisin ja suosituin alue. Siella asuukin juppeja ja pieniä perheitä. Oud West on kokonaisuudessaan tiheasti rakennettu, talot ovat kuten keskustassakin korkeita ja kapeita. Samoja kuuluisia kuolemanloukku-portaikkoja löytyy. Asunnot ovat kaikkiaan aika pieniä. Joten suurperheille voi tulla ahdasta. Oud West on alunperin tarkoitettu työläisväestölle, joka kansoitti kaupunkia nopeaan tahtiin rakentamisen aikaan. Parkkiluvan saaminen on, kuten keskustassakin, kiven takana, joten pyörä ja julkiset ovat parhaita liikennevälineitä. Vondelparkin ja keskustan läheisyys on ehdottomasti alueen luksusta, samoin kuin lukuisat kivat kahvilat, kaupat ja ravintolat. Kaikki palvelut löytyvät läheltä mutta keskustaan verratuna kadut ovat rauhallisia. Suosio ja trendikkyys näkyvät hinnoissa.

Pidemmälle länteen mentäessä löytyy nouseva tähti ,Bos en Lommer, joka rajautuu kehätiehen. Bos en Lommer ei ole aikaisemmin voinut kehuskella hyvällä maineella mutta se on muuttunut. Alueelle on rakennettu paljon perheystävällisiä asuntoja ja buumi on saanut paljon postitiivista medianakyvyyttä. Muutosten myötä Bos en Lommerin sosioekonominen rakenne on ollut viime vuosina rajussa muutoksessa. Korkeasti koulutetut amsterdamilaiset ja ekspatriaatit ovat huomanneet sen myös. Parkkipaikan saa helposti Oud Westiin verrattuna. Bos en Lommerin pohjoisosan vanhat korttelit, joita ei ole ainakan vielä uudistettu, pitävät yllä alueen vanhaa mainetta. Alue kehittyy nopeaan tahtiin ja se tulee näkymään hinnoissa tulevaisuudessa.

Toinen kasvojaan pesevä alue on Baarsjes, joka ei silti yllä toistaiseksi Bos en Lommerin suosion tasolle. Siivous alkoi 2000 luvun vaihteessa, kun epämääräisiä baareja ja bordelleja alettiin sulkemaan. Kuten muukin West, alue on monikulttuurinen. Turkkilaiset-, surinamilaiset- ja marokkolaiset yhdyskunnat värittävät aluetta. Kehitys on kuitenkin menossa koko ajan positiivisempaan suuntaan.Nykyään Baarsjes on jo turvallinen ja suosittu opiskelijoiden keskuudessa. Uusia palveluja ja kauppoja tulee koko ajan lisää. Plussia ovat keskustan läheisyys ja ulkoilumahdollisuudet. Alueen oma viherkeidas on iso Rembrantpark. Kaupungin ydin on edelleen vain 30 minuutin pyöräilymatkan päässä.

Suomi – uskaltaako siellä enää käydä?

Mietin pitkään, kirjoitanko tästä aiheesta juuri nyt, kun maahanmuuttoon liittyvien teemoja ympärillä vellova keskustelu on polarisoitunut naurettaviin mittoihin asti. Ottamatta mitenkään kantaa siihen, pitäisiko pakolaisia ottaa vastaan tai miten tilanne pitäisi hoitaa, koskettaa tämänhetkinen hysteerisyys konkreettisesti meitä ulkosuomalaisia.

Kuka muistaa toimittaja–poliitikko Umayya Abu-Hannahin, joka muutti pois Suomesta rasismin takia Amsterdamiin? Moni Alankomaissa pitkään asunut suomalainen hymähteli Abu-Hannahin kommenteille siitä, miten Hollanti on niin suvaitsevainen ja rasismista vapaa maa. Niinhän ei tietenkään ole. Valitettavasti rasismia ja syrjintää on kaikissa Euroopan maissa, ei vain Suomessa. Kenties ero oli siinä, että Alankomaissa ei tulla kadulla tai julkisissa tiloissa huutelemaan, kommentoimaan tai tönimään jos toisen ulkonäkö ei sovi kantahollantilaiseen määritelmään. Käsittääkseni tämä oli se rasismin muoto, josta Abu-Hanna sai tarpeekseen.

Toisaalta muistan myös suomalaisten kiivaan vastustuksen ja kommentoinnin tyyliin: ”Eihän Suomessa nyt tuollaista rasismia ole” ja “Nämähän ovat yksittäistapauksia” “Varmaankin kyseessä ovat olleet humalaiset tai mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset.” Väitettiin että, Abu-Hanna liioitteli tai valehteli.

Tästä on vain pari vuotta aikaa. Asiat ovat sen jälkeen muuttuneet. Sen jälkeen rasismin kasvusta Suomessa on uutisoitu yhä enemmän. Niinsanottu pakolaiskriisi räjäytti ulkomaalaispelon hysteerisiin mittoihin. Enää kukaan ei voi tosissaan kieltää, etta Suomessa asuvat tai oleskelevat ulkomaalaiset (tai sellaisiksi epäillyt) eivät kohtaisi negatiivista kommentointia tuikituntemattomilta kaduntaallaajilta. Mielipiteet ovat koventuneet, tai ainakin ne huudetaan julkisesti. Ollaan röyhkeän rasistisia ja yritetään peitellä sitä maahanmuuttokriittisyydellä. Tuntuu, ettei ymmärretä näiden kahden eroa. Suoraa fyysistä väkivaltaa, rikoksia ja niillä uhkailua. Katupartiot, joita tuntuu sikiävän ympäri Suomea. Monikulttuurisia, myös ulkosuomalaisten, perheitä koskevia lakialoitteita.

Miten tämä liittyy ulkosuomalaisiin? Yllättävän moni ulkosuomalainen on kokenut rasismia käydessään omassa kotimaassaan. Näin on tapahtunut, kun ulkosuomalainen on ollut liikkeellä monikulttuurisen perheensä kanssa, jonka jäsenet eivät ole kantasuomalaisen näköisiä. Joskus pelkkä toisen kielen puhuminen on riittänyt. Mitä sitten on tapahtunut? Suoraa tuijottamista, päin naamaa kommentointia. Seläntakana suureen ääneen kommentointia. Suomalaisten lasten siirtämistä kauemmaksi “ulkomaalaisen näköisistä” lapsista leikkipuistossa tai muualla yleisessä tilassa. On kehotettu poistumaan kaupasta, joku on lähtenyt seuraamaan kadulla tai kauppakeskuksessa. Jopa suoranaista fyysisen väkivallan uhkaa. * Ei ole mikään ihme, jos perheen turvallisuus huolettaa lomalla kotimaahan aikovaa ulkosuomalaista. Saattaa tuntua helpommalta kutsua isovanhemmat kylään, kuin itse matkustaa heitä tapaamaan Suomeen.

Ulkomailla asutun vuosikymmenen jälkeen Suomi-kuvani muodostuu pitkälti siitä, mitä luen päivittäin erilaisista julkaisuista, uutisista ja sosiaalisesta mediasta. Itseäni kaikki mitä olen kuullut ja lukenut edellä kuvatun rasismin lisääntymisestä, on vieraannuttanut minua Suomesta ja suomalaisista todella paljon. Ennen ajattelin että, voisimme muuttaa Helsinkiin vähintään muutamaksi vuodeksi. Enää en näe paluumuuttoa realistisena suunnitemana, vaikka siitä joskus haaveilenkin.

Mitä Suomi sitten voi ulkosuomalaisissa menettää? Esimerkiksi kansainvälistä osaamista, kielitaitoa, kulttuurien tuntemusta, monikulttuurisen johtamisen taitoa, vientimarkkinoiden tuntemusta. Tässä lainaus Ulkosuomalaisparlamentin sivuilta: ”Ulkosuomalaiset ovat voimavara Suomelle. He tekevät Suomea ja suomalaisuutta tunnetuksi maailmalla, mutta myös tuovat ulkomailla oppimiaan tietoja ja taitoja Suomeen. Suomelle on tärkeää, että ulkosuomalaisten siteet kotimaahansa eivät katkea ja että yhteys suomalaiseen yhteiskuntaan säilyy.”

*Esimerkit otettu ulkosuomalaisten äitien foorumilta.