Tervetuloa hitaat aamut ja kotiäitiys. Olin viimeksi kotiäitinä pari vuotta sitten. Se oli kauheaa. Koin olevani yksinäinen ja hukassa lapsen hoitamisen suhteen.
Alankomaissa on paljon erilaista toimintaa tuoreille äideille monella eri kielellä. Kävimme joskus vauvakerhoissa mutta unenpuute ja juuttuminen puuduttaviin rutiineihin piti meitä kotona ehkä liiankin paljon. Kotoa tapaamiseen lähteminen oli työlästä. Tuntui että, pieniä esteitä kasautui aina tielle. Monesti lapsi nukkui vielä päiväunia, kun olisi pitänyt laittaa vaatteet päälle. Hän heräsikin sopivasti silloin, kun vauvakerho oli loppumaisillaan ja me auttamattomasti myöhässä. Kun joskus näihin kerhoihin pääsimme, oli se vaivan arvoista. Kommunikointi tosin jäi useimmiten small-talk tasolle. Uusiin ihmisiin tutustuminen ei käy kädenkäänteessä. Minulla ei ollut samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä ennestään.
En harrastanut liikuntaakaan tarpeeksi. Mies oli viikottain työmatkoilla, eikä lähipiirissä ollut lapsenlikkaa, jota olisi voinut pyytää jumppatunnin ajaksi. Tuntemattoman lapsenvahdin palkkaaminen pienelle tuntui julmalta. Lisäksi lapsenvahdin tuntitaksat yhdistettyinä jumppatuntien sitovaan kuukausimaksuun karkottivat moiset kuvitelmat nopeasti. Siirsin mielessäni ne Les Mills tunnit hamaan tulevaisuuteen, jossa ne taitavat majailla edelleen. Olisin voinut lähteä vaunulenkille useammin ja tehdä vaikka naruhyppelyä siinä lenkkipolun sivussa. En jaksanut.
Joku yksinainen aiti vaunulenkilla.
Ulkomailla asuessa tuntee välilla olevansa hyvinkin orpona. Monelta ulkosuomalaiselta puuttuvat turvaverkot, perhe ja vanhat luottoystävät. Asiaa vaikeuttaa, jos sattuu asumaan pienellä paikkakunnalla, jossa on vähän aktiviteetteja ja pitkät välimatkat. Alankomaissa paikalliset äidit palaavat toihin jo 3 kuukauden jälkeen synnytyksestä. Mikäli itse jää pidemmäksi aikaa hoitamaan lasta kotiin, katoavat toiset äidit toimistoon, ennekuin heitä ehtii edes moikata. Isoissa kaupungeissa on paljon ekspatriaattejakin, joista monet ovat kotiäitejä. Toisaalta useat ekspatriaatit vaihtavat maata muutaman vuoden välein. Se voi vaikeuttaa pitkäaikaisten ystävyyssuhteiden solmimista.
Ulkosuomalaisen ja ekspatriaatin elämään kuluuu emotiaalinen vuoristorata. Yksi pakettiin kuuluvista fiiliksista on yksinäisyys. Mitä eristyneimmiksi tunnemme itsemme tunnemme, sita vaikeampaa on lähteä ulos tapaamaan uusia ihmisia. Yksinäisyys vaikuttaa negatiivisesti myos kykyymme käsitellä muita arjen ongelmia. Tutussa ympäristossä ja läheisten ympäroimänä samaiset haasteet voisivat olla pikkujuttuja. Yksin ja ulkomailla ne saattavat kasvaa vuoreksi.
Hyvat hetket korvaavat huonot.
Edellisellä kerralla toivoin kovasti saavani mutkattomasti aikuista juttuseuraa. Välillä tuntui että, nuppi räjähtää kertomattomista ajatuksista ja sanomattomista sanoista. Aloin masentumaan kun olin yksin monta päivää putkeen. Koin olevani huono äiti ja pelkäsin, etten jaksa olla läsnä vauvalla koko ajan. Jossain vaiheessa sain tukihenkilon paikallisesta neuvolasta, kun vaatimalla vaadin. Mukava täti kävi meillä pari kertaa kuussa. Siita oli todellakin paljon apua.
Näin jälkikäteen on helppo ajatella että, olisi pitänyt aktivoitua enemmän. Uskon kuitenkin olevani toisella kierroksella viisaampi niin vauvavuoden haasteiden kuin sosiaalisen elamankin suhteen. Kotiäitiys ei pelota enää. Ainakaan vielä.
wanderlustmanaged 